Hohetta
24-vuotiaan Tampereella asustelevan tytön blogi elämän pienistä iloista. Kirjoittelen meikeistä, vaatteista, matkustuksesta, kokkaamisesta, asioista jotka tekevät minut iloiseksi.
Avainsanaan kuuluu 78 blogia.
24-vuotiaan Tampereella asustelevan tytön blogi elämän pienistä iloista. Kirjoittelen meikeistä, vaatteista, matkustuksesta, kokkaamisesta, asioista jotka tekevät minut iloiseksi.
Ideablogissa esitellään kotimaisia rakentelu- ja modausprojekteja
Blogini on siis vähän niin kuin nettipäiväkirja. Kirjotan sinne päivän kuulumiset, ja mitä on tapahtunut, ja lisäilen sinne youtube linkkejä, ja annan myös joskus jotain kivoja vinkkejä, ja reseptejä! ;)
Kuvausvinkkejä lapsikuvaukseen turhautuneille vanhemmille. Opi kuvaamaan ja naura!
Aloittelijan blogi, joka käsittelee mitä milloinkin elämä eteen heittää.
Hair - info eli Kaikkea kauneudesta iltalehden omassa parturi-kampaajan ja maskeerajan sanoin. Esim. Kuvia, vinkkejä, uutuuksia, hiukset, meikit, kynnet, kauneus, menot, tapahtumat, muotia, ja kaikkea muuta mitä mieleen tulee. Oikein kirjoitus ei ole alaani mutta kauneus on!
19 vuotiaan ilopillerin seikkailuja, unelmia niin tanssin kun autojen, sekä sekalaisten asioiden parissa joista pidän.
Reissupäiväkirjaa ja merkintöjä matkalla kohti edes hieman terveellisempää elämää, tarkoituksenani parantaa siinä sivussa hiukkasen maailmaakin.
Käytä kotitalousvähennys hyväksesi.
Lempparilista kertoo parhaista tuotelöydöistä ja -kokeiluista ja jakaa siinä sivussa parit reseptit, kuulumiset ja maailmanparannusvinkit. Suurimman mielenkiinnon kohteena ovat ainakin värikosmetiikka ja hygieniatuotteet, pesu- ja puhdistusaineet sekä ruoka.
Kampauksia niin arkeen kui juhlaan, niksejä, vinkkejä ja insipiraatioita omiin hiuksiin. Blogi sisältää myös aiheita laidasta laitaan :)
Male fashion & lifestyle with French touch by Tomi Jäderholm.
Loistovinkin toiminta-ajatus perustuu loistavien vinkkien ja ideoiden julkaisuun. Haluamme toimia hyvien vinkkien ja ideoiden välittäjinä. Aihe voi olla esimerkiksi askarteluidea, ruokaresepti, terveysvinkki tai mukava tuotelöytö. Sivustolla kävijät voivat hyödyntää ilmaiseksi kaikkia esillä olevia vinkkejä ja ohjeita. Julkaisemme ainoastaan myönteisiä ja hyvän tavan mukaisia tekstejä ja kuvia. Tutustu sivuston vinkkeihin ja lähetä meille omasi.
Ostakaa pois! Vinkkejä Turun seudulle, postaan mielestäni hyvistä kirppiksistä/romareista/tavaratoreista ja vinkkaan muitakin apajille. :)
Tää ei ole tosikkojen palsta, joten jos siis olet sellainen, näkemiin vaan muru ! Jaan täällä omia ja muidenkin epäniksejä ja älyttömiä vinkkejä elämän varrelle. Nauttikaa ja naurakaa !
Reseptejä, koristelua, naamiaisasuja, teemoja, inspiraatiota,vinkkejä ja levottomia henkiä - kaikkea Halloweenin viettoon
MatkaVinkkaajasta löytyy luettavaa kaikille matkailusta kiinnostuneille. Sivusto jakautuu kahteen osaan: kantapään kautta opittuihin matkailuvinkkeihin ja mielikuvitusmatkoihin. Mielikuvitusmatkat ovat vielä toistaiseksi toteuttamattomia suunnittelemiani matkoja. Täältä voit vapaasti ryövätä inspiraatiota omiin reissuihisi.
Nuoren helsinkiläisen miehen elämästä ja arjesta tarinoita. Pääkohtina muoti, vaatteet, tyyli, lifestyle, ruoka, mallielämä ja vapaa-aika.
Mikä tämä blogi on? Blogi on ratagolfista, joka tunnetaan myös nimellä minigolf ja pienoisgolf. Blogissa kerrotaan lajin säännöistä yleisesti ja tullaan lisäämään lajiin liittyviä videoita.
Avoin blogi (kuka tahansa saa sanansa julkaistua) muodista, kauneudesta, kengistä, vaatteista, hiustyyleistä, ostoksista, koruista, laukuista sekä monesta muusta asiasta!