Kalavaleita
Kalajuttuja Jyvässeudulta. Melkeinpä kaikki vapakalastuksen muodot ovat mukana mato-ongesta vetouisteluun. Lisäksi sekaan mahtuu kaikenlaista kalastusvälineistä ja niiden käytön opettelusta.
Avainsanaan kuuluu 5 blogia.
Kalajuttuja Jyvässeudulta. Melkeinpä kaikki vapakalastuksen muodot ovat mukana mato-ongesta vetouisteluun. Lisäksi sekaan mahtuu kaikenlaista kalastusvälineistä ja niiden käytön opettelusta.
Kaikkea kalastuksesta, vaelluksesta, kaloista, reissuraporteista, kalareissuista ja niihin valmistautumisesta. Jokunen metsästystarinakin saattaa ilmestyä ajoittain.
Erän avustajan Ari Mannisen kirjoituksia kalastuksesta ja kalastusvälineistä.
Suomessa asuva espanjalainen jahtaa suurhaukia.
Koska jokaisella maailman vatipäällä pitää olla blogi, niin kyllähän meilläkin. Ja kerrottavaahan maailmalle riittää! Nimittäin niitä parhaitta juttuja, eli kalajuttuja. Tämä blogi keskittyy kahden arjensankarin taisteluun luonnonvoimia vastaan. Samalla toivoen pieniä almuja Ahdilta. Kuten blogin lukija tulee huomamaan, olemme melkoisen tumpeloita tässä jalossa lajissa, mutta ei se mitn.