Pieni valkoinen koira
Rölli- No More Tears!
Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
Rölli- No More Tears!
Mission impossible - not. Nuoren tutkijanalun blogi omasta tutkimuksestaan, joka alkoi gradusta ja vie vielä ties minne! Blogissa käsitellään kaupungin ympäristöteemoja ja esimerkiksi ilmastonmuutosta. Ja laitetaan vettä purkkiin!
Kaikki kolme mitä elämiseen tarvitaan: Ruoka, taide ja Iron Maiden.
Venetieto on veneilyn tietopankki josta löydät tarvitsemasi tiedon veneistä ja vesillä liikkumisesta, lisäksi seuraamme veneilyn ajankohtaisia virtauksia.
Hiusväri, huuhteluaine, E-koodi, epoksi, valkaisuaine, voiteluöljy... Olennaista - ja vähän epäolennaistakin - asiaa kemikaaleista
Paikan päällä -blogissa kerrotaan Talvivaaran kaivoksen ympäristöasioista. Blogin tarkoituksena on helpottaa ja nopeuttaa Talvivaaran ympäristöviestintää etenkin kainuulaisten ja kaivoksen läheisyydessä asuvien ihmisten suuntaan. Kirjoittajina toimivat Talvivaaran ympäristöstöasioista vastaavat, mutta toisinaan blogissa vierailee myös kaivosyhtiön ulkopuolisia kirjoittajia.
Artikkeileita sähkönkäyttäjille. Kaikkea kodin sähkölaitteista ja erilaisista energiamahdollisuuksista.
This blog is all about my efforts agains childhood cancer,cancers, Alzheimer's and other important projects to benefit all humanity(Clean energy and clean water projects).
Cleantech Finlandin tarkoituksena on lisätä suomalaisen cleantech-osaamisen tunnettuutta ja tukea yritysten vientiä ja kansainvälistymistä. Cleantech Finlandin jäseninä on tällä hetkellä noin 80 kansainvälistyvää yritystä. Kotisivu: www.cleantechfinland.com
Blogi Lintunevan pelastamiseksi turvetuotannolta
Blogissa kirjoitetaan ajankohtaisista luontoasioista ja -ilmiöistä (esim. saimaannorppa, vuodenajat, ilmastonmuutos, lähiluonto). Lumotuissa bloggaavat Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijat ja vapaaehtoisaktiivit.
Vierailen lounas- ja päivällisravintoloissa ja bongailien hyviä ruokapaikkoja ja annoksia kaikkien nähtäville.
Tarinoita, uutisia, ajatuksia aineesta joka muodostaa suurimman osan sinusta. Yllätyt mihin kaikkeen vesi pystyykään.