Avainsanaan kuuluu 52 blogia.
Tarinaa pinnan alta ja pinnan päältä. Erityisesti kirjoittelua erilaisista veneisiin liittyvistä elektronisista laitteista. Muita aiheita sukellus, matkailu ja muut päivän polttavat aiheisiin liittivät tarinat.
Purjevene Albin Vega 580 miehistöineen matkallaan Turunmaan saaristossa ja muuallakin.
97 syntyneen tytön lifestyle- ja muotiblogi! Valokuvia, muotia, tekstiä ja hyvää mieltä :)
Blogi 28-vuotiaasta miehestä, jonka haaveena on hankkia oma purjevene. Veneilyn lisäksi blogissa käsitellään aiheita, jotka liittyvät ruokaan, matkailuun, sisustamiseen ja muihin arkisiin hetkiin elämässä.
Kirjoittelen tarinoita elämästä Helsingissä, kesämökkeilystä Pohjois-Karjalassa, matkailusta Suomessa ja ulkomailla, kaiken maailman keräilystä ja elämänmenon ihmettelystä.
Kirjoituksia veneiden kanssa puuHailusta ja veneilystä. Projekteina yksi moottorivene ja yksi purjevene - toistaiseksi. Lisää saattaa tulla, siis projekteja.
Äidin ja tyttären päiväkirja merellä vietetystä ajasta. Saariston sinisessä talossa nautiskellaan perheestä ja ystävistä, talon rakentamisesta ja sisustamisesta, piha- ja puutarhatöistä, hyvän ruuan laitosta ja itsestä huolehtimisesta.
Jokaisella meistä on oma mansikkapaikkansa. Me rakennamme virtuaalista mansikkapaikkaa - blogiyhteisöä meriluonnon ja saariston rakastajille. Tällä virtuaaliluodolla viihdytään ja vaihdetaan tietoa. Meriluonto säväyttää ympäri vuoden. Teemana on "Slow Boating", joka kiteytyy aistillisuuteen, askareisiin ja ajatusten lepoon. Särmääkin tarvitaan, siksi kilpapurjehdus on myös yksi teemoista. Tervetuloa viihtymään!
Nettitikulla yritetään päästä tiedon maailmaan blogaamaan, katsomaan hienoja kuvia ja blogeja ja tapaamaan ihmisiä. Veneellä ja mökillä ja saarissa lauletaan ja soitetaan kitaraa. Mielipiteitä yhteiskunnasta ja rosvofirmoista jotka tekevät elämän joskus raskaaksi. Syödään hyvää ruokaa mukavassa seurassa ja kuunnellaan musiikkia.
Blogi käsittelee vanhoja klassisia puuveneitä, niin omia ja muiden projekteja, kuin kaikkea muutakin puuveneisiin liittyvää. Vanhoja kuvia blogista löytyy myös paljon.
Kamera veneessä - veneily kuvassa; valokuvia, veneilyä ja niiden sopuisaa yhteiseloa
Kameravene.fi majakkaosuus - olen aina rakastanut majakoita, miksen siis kuvaisi niitä?
Kameravene.fi panoraamat - vaihtelevalla ahkeruudella vaihtelevan pituisia panoraamoja kameraveneen taipaleelta.
Kansanveneilijän kausi jatkuu kesästä talveen. Kesään kuuluvat purjehdusmatkat Suomen saaristoon, talvella puuvenekaunotarta ehostetaan ja entisöidään.
Kirjoitettuja sanoja päiväkirjassani.
Hyppää harrastuksieni pariin.
Kolmekymppinen nainen opettelee purjehtimaan ja suunnittelee siinä sivussa veneen sisustusta ja herkullisia aterioita. Pohdinnan alla myös tyylikäs venepukeutuminen ja hyvät viinit ilman minkään sortin asiantuntemusta.
Eduskuntavaaleissa ehdokkaana olevan valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä.
Hassu harrastelampuri, jolla intoa ja tunnetta enemmän kuin taitoa. Rakkautena saarelaisuus ja sen mukana tuoma elämisen onni.