Hoivaan ja rakastan
Blogissani kirjoittelen omasta kodista, sisustuksesta, (jota rakastan) vauvaelämästä, vauvanvaatteista, mökin rakentamisesta ja muusta sen sellaisesta.
Avainsanaan kuuluu 97 blogia.
Blogissani kirjoittelen omasta kodista, sisustuksesta, (jota rakastan) vauvaelämästä, vauvanvaatteista, mökin rakentamisesta ja muusta sen sellaisesta.
Yllätysvauvani ja esikoiseni syntyi kesällä 2011. blogini on sekoitus vauvajuttuja, odotusjuttuja, yrittämistä kasvaa paremmaksi ekoihmiseksi, kirppislöytöjä, kirjoja ja niin lasten- kuin mammojenkin vaatteita. Silloin tällöin. Useimmiten sisältö on jotain aivan muuta, mutta punaisena lankana kulkee kuitenkin äitiys.
Kahden pienen tytön äiti 24v ja onnellisesti hoitovapaalla. Rakastaa aurinkoisia rauhallisia aamuja, Lapin huumaavia maisemia ja aika montaa jäätelöä. Tasaisen tavallista arkea, perhe-elämää ♥ ja kotiutumista pikkuhiljaa valmistuvaan kotiin Etelä-Suomessa. Tervetuloa mukaan!
23-vuotiaan äidin elämää. Arjen tapahtumia, haaveilua, inspiraation lähteitä, kauniita kuvia ja kaikkea muuta mahdollista. Päivän asuja ja ostoksia.
Supermukula on suomalainen, hyväntuulinen, koko perheelle sopiva sarjakuva.
Sillä välin kun vauva nukkuu päiväunet, äiti yrittää kuvitella ja tallentaa ne.
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.
Neljähenkinen suomalaisperhe on keväästä 2008 lähtien jakanut kuulumisiaan uudesta kotikaupungistaan Tallinnasta. Keväällä 2011 blogiväki muuttaa Kaliforniaan ja blogin näkökulma vaihtuu siten USA-painotteiseksi. Blogi jatkaa tutulla meiningillä ollen yhteydenpitoväline sukulaisiin ja ystäviin, mutta kertoen samalla yleisemminkin elämästä muilla mailla.
Vauvaa yrittävä 30-vuotias nainen kirjoittaa kaikesta lapsenhankintaan liittyvästä.
Ruokaa, juomaa, käsitöitä, arkea. Vinkkejä, ideoita, ajatuksia.
20-vuotiaan nuoren naisen lifestylesoopaa valokuvilla ja vauva-arjella höystettynä. Tarinointia kaikesta mikä puhuttaa. Tervetuloa lukemaan!
26-vuotias tuleva äiti kirjoittelee mm. sisustamisesta, vauvajuttuja, kukista ja kasveista, musiikista ja muodista. Tervetuloa mukaan!
23-vuotiaan äitiyslomalaisen kauneusblogi jossa sivutaan myös lapsia ja laihdutusta :)
Elämän pieni ihminen -blogi on lapsellisen ihana blogi; kauniita kuvia, unelmointia, tunnelmointia, fiiliksiä ja arjen pieniä juttuja. Enemmän sellaista lifestyle -juttua. Sellaisia, joista tulee hyvälle tuulelle. Lisäksi pohditaan ainakin vaate- ja tarvikehankintoja, raskausajan odotuksia ja ajatuksia sekä arjen pieniä hetkiä -niitä maagisia hetkiä kun sitä ymmärtää kantavansa sisällänsä pientä aarretta, oikeaa elämän ihmettä.
21-vuotiaan nuoren äidin kirjotuksia arjen risuista ja ruusuista. Pää tähtenä pikku herra, mutta asiaa on myös meikeistä, vaatteista, kirjoista, musiikista ja kaikesta mitä milloinkin mielen päällä on!
Blogi kertoo pääasiassa pienestä 4/11 syntyneestä pojastamme. Kuvailen paljon joten blogissa näkyy paljon kuvia pojastamme ja välillä vähän muustakin.
30-kymppinen kaksikielinen kotiäiti miettii syntyjä syviä Espoossa. 06/09 synt. poika ja 03/11 synt. tyttö pitävät äidin kiireisenä. Blogi ruotsiksi, mutta saa kommentoida suomeksikin.
Kirjoittelen rennolla, humoristisella otteella esikoiseni odotuksesta. Blogi sisältää paljon mietteitä ensimmäiseen lapseen liittyvistä asioista, millaista raskaana oleminen OIKEASTI on (kaikki tietävät, ettei se tosiaankaan ole aina kivaa), mutta myös asioita raskaanaolemisen ympäriltä, kuten ruoasta, musiikista ja muista mieltymyksen kohteista.
Ainesosina perhe-elämä, rintamamiestaloasuminen, luonnontutkimus, ympäristöhörhöily ja kirjafriikkeys. Kirjoittajana luonnontutkimusta puuskittaisen ammattimaisesti harrastava, syntymästään savolainen kolmen lapsen äiti ja toisen tutkijan vaimo.