Avainsanaan kuuluu 522 blogia.
Nuori 18-vuotias 12/2011 syntyneen pienen tytön äiti kirjoittelee elämästään ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä sekä kamppailustaan anoreksiaa vastaan.
Olen helsinkiläinen pienen tyttövauvan äiti joka rakastaa kaikenlaista askartelua ja ompelua. Erityisesti Marimekon vanhat kankaat ovat lähellä sydäntäni. Hamstraan nurkkiini paljon nappeja ja olen hulluna kaikkeen japanilaiseen!
Pitkälti todellisuuteen perustuva mutta osin leikkimielinen lapsiperheen arkeen keskittyvä blogi. Mitä tapahtuu kun nykyaikainen uranainen siirtyy täysipäiväiseksi kotiäidiksi äitiyslomalle? Vaimon, äidin ja naisen roolien yhteensovittamista. Kodin hengettäreksi kasvamista.
Tulen kertomaan sinulle elämästäni kahden eri maan kansalaisena. Isäni on kotoisin Egyptistä, joten minulla on sinulle paljon kerrottavaa ja näytettävää isäni kotimaasta. Kerron myös sinulle uskostani, minut kasvatetaan Islamin uskoon. Mutta nyt olen vielä pieni, joten voit jakaa kanssani tämän vauva ajan, äitini kertoo sinulle millainen MINÄ OLEN.
Iksu tulee ja me otetaan koppi! Täällä odotetaan uudemman kerran. Laskettu aika on 14.03.2011. Ukko putkahti huhtikuussa 2008. Esikoisen elossapitoa yritetään vähintäänkin kohtuullisesti ja raportoidaan tuloksista. Välillä juttua irtoaa ihan huumorismielelläkin verrattain epäloogisista asioista.
Eileithyian matkassa sisältää vauvaharkintaa, -haaveilua ja -hankintayrityksiä kaikissa sateenkaaren väreissä.
Tervetuloa kurkistamaan elämää rintamamiestalossa! Meitä on täällä esikoistaan odottava pariskunta ja koira, -50 rakennettu talo kukkean puutarhan keskellä. Kirjoitan ja kuvaan arkea ja askarteitani.
Kolmeakymppiä hitaasti, mutta varmasti lähestyvä nuori rouva kertoo äitiyden ensikertalaisena vauva-arjen iloista ja suruista sanoja säästelemättä.
Ruska-vauvan isä Leo Stranius pohtii vanhemmuutta ja perhe-elämää ekologisesta näkökulmasta. Leo on Luonto-Liiton pääsihteeri ja ympäristöasiantuntija, vegaani, arkipyöräilijä ja juoksun harrastaja.
Kolmeakymppiä lähestyvän helsinkiläisen isän ja avopuolison tarinaa elämästä ja sen ihanuudesta. Ajankohtaista asiaa ja turhaa lätinää.
Uusi bloggausyritys vanhan ja kuivahtaneen tilalle. Aiheena korut, helmet, hopea sekä satunnaisesti monet muut käsityöt. Ynnä yleinen pulina, elämä ja vauva-arki.
Arkea avokin ja 10/10 syntyneen tytön kanssa,kodin sisustusta, karppausta, ostoksia, haaveita yms..
20v äidin juttuja ja ajatuksia arjesta, leipomisesta, perheestä, vauvanhoidosta ja yleensäkin elämästä. :)
Elämän pieni ihminen -blogi on lapsellisen ihana blogi; kauniita kuvia, unelmointia, tunnelmointia, fiiliksiä ja arjen pieniä juttuja. Enemmän sellaista lifestyle -juttua. Sellaisia, joista tulee hyvälle tuulelle. Lisäksi pohditaan ainakin vaate- ja tarvikehankintoja, raskausajan odotuksia ja ajatuksia sekä arjen pieniä hetkiä -niitä maagisia hetkiä kun sitä ymmärtää kantavansa sisällänsä pientä aarretta, oikeaa elämän ihmettä.
Esikoislestadiolaisen pienen perheen elämää tiivistettynä kuviin ja kuulumisiin. Vauvan 07/11 kasvun ja kehityksen seuraamista sekä kaikkea muuta hömppää :)
25 vuotiaan 2 lapsen äidin arkea kolmatta odotellen
Elämän tärkein asia on vauvat. Minulla on kaksi, joista yksi täyttää sylini ja päiväni. Haaveilen uusista vauvoista ja pelkään uutta raskautta.
Onko tyttömäisyydelle ikärajaa? Millaista on olla Basistin vaimo? Onko äitiys ihan äitelää? Miksi maailman haluaa nähdä runollisesti? Valmistuukohan sitä koskaan koulusta? Onko vaarallista, jos tykkää pinkistä? Lady innostuu, kokeilee, katselee, kuuntelee, ajattelee, pohdiskelee, kääntelee ja vääntelee. On iloinen, onnellinen ja taatusti omanlaisensa.