Sydämissä odotetut
Sydämissä odotetut -blogi seuraa kahden adoptioprosessin etenemistä.
Avainsanaan kuuluu 477 blogia.
Sydämissä odotetut -blogi seuraa kahden adoptioprosessin etenemistä.
Vajaa kolmikymppinen yrittäjä-äiti kirjoittelee blogia kolmannen lapsen odotuksesta ja perhe-elemästä.
Nuoren aikuisen (ex-normaalipainoisen) kamppailua sekamuotoisen syömishäiriön kanssa. Kaksi läheisen kuolemaa sai masentumaan, ja painon nousemaan. Koko ikä on tullut jojoiltua painon kanssa ja tyyliin "viimeisenä toivona" aloin toteuttamaan Dukanin dieettiä toukokuussa 2010. Kunnes kuviot sekoitti yllätysraskaus 08/2010, ja pienen pojan syntymä 04/2011. Nyt tällä hetkellä blogi käsittelee allekirjoittaneen parhaillaan (taas tauon jälkeen) meneillään olevaa Dukanin dieettiä, vauvaperheen arkea ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä :)
Urbaani feministi pohtii kotisynnytystä, aktiivista synnyttämistä, synnytyspelkoa, kipua ja voimaa, kun ensimmäinen ei mennyt ihan putkeen. Odotuksissa toisen lapsen hyvä syntymä loppuvuodesta 2011.
Pitkälti todellisuuteen perustuva mutta osin leikkimielinen lapsiperheen arkeen keskittyvä blogi. Mitä tapahtuu kun nykyaikainen uranainen siirtyy täysipäiväiseksi kotiäidiksi äitiyslomalle? Vaimon, äidin ja naisen roolien yhteensovittamista. Kodin hengettäreksi kasvamista.
Pikku J:n äiti diagnoosilla asuntokuumetta, kroonista sisustushaaveilua ja lievää shop-a-holismia.. Kevyttä tekstiä, täyttä elämää. Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa vain sisustuksesta tai äitiydestä tai vaatteista, vaan tästä kaikesta, elämästä.
Kirpputoriblogi. Kaksi nuorta äitiä myy tarpeettomia tavaroitaan, omiaan- ja lastenvaatteita, kenkiä, sisustustavaroita, kaikkea mikä on jäänyt meille turhaksi mutta joku saattaisi niitä vielä tarvita.
Tyyliblogi kaivaa esiin lastenvaate- ja tarvikeilmiöitä ja trendejä, esittelee kiinnostavia löytöjä sekä avaa keskustelua vauvan vaatteiden ja tarvikkeiden tyyleistä, väreistä, sekä niiden hankkimisesta.
Sitäsuntätä enimmäkseen sitä, eli perhe-elämää. 19-vuotias äiti kirjoittelee esikois pojan elämästä.
Blogista löytyy arkeani koskettavia asioita; sosionomi-opintojen loppuun viemistä, lähestyvien häiden järjestämistä, esikoisen odotusta, harrastusten parissa puuhaamista ja yleisiä pohdintoja.
Blogi perheen arjesta 4kk vauvan ja avomiehen kanssa, parhaiden ystävien kanssa jaetuista hetkistä, kommelluksista, parisuhteista, muodista ja valokuvauksesta.
Sisustamista, ideoita, inspiraatiota, ajatuksia ja vauvaperheen elämää 40-luvun kivitalon pikkuisessa kaksiossa.
Blogissa nähdään paljon tyttövauvojen vaatteita ja lastenhuoneen sisustuksia. Myös kaikkea muuta vauvoihin liittyvää juttua tarjolla :) Tervetuloa lukemaan!
20-vuotias tyttö ja alle vuoden ikäisen Sofia-tytön äiti Vantaan Myyrmäestä kirjoittelee aina silloin tällöin blogia kotiäitinä olemisesta ja tavallisen arjen pyörittämisestä.
Heinäkuussa 2011 ensimmäisen beben saava nuori nainen pohtii miten säilyttää oma tyyli ja olemus, vaikka perheeseen tuleekin uusi huomiota kaipaava jäsen. Ei pullantuoksuinen tuulipukuäiti, joka hylkää täysin omat tarpeensa perheen vuoksi. Kun äiti voi hyvin, bebekin voi hyvin! ;)
Tenavahaaveet muuttuivat kesällä 2011 tenava-arjeksi! Vuosia kestänyt vauvakuume ei kuitenkaan hävinnyt vieläkään kokonaan...
joas-vauvan elämää
Ah, oui. Tämä on salasanallinen blogi. Lukijaksi voipi päästä laittamalla avoimeen blogiini viestiä s-postiosoitteen kera.