Avainsanaan kuuluu 477 blogia.
Maalaismaisemiin muuttanut kotiäiti kirjoittelee arjestaan ja perhe-elämästään. Vuosi 2012 tuo tullessaan myös talonrakennusta ja vauvan odotusta. Vastapainoksi pintaliitoa kaiken kauniin parissa, ja jos aikaa jää, harrastaa mitä inspiraatio mukanaan tuo.
26-vuotias kasvatustieteiden maisteri työharjoittelussa kesäkuussa 2011 syntyneen tyttölapsen äitinä. Osa-aikahommissa myös J:n vaimona ja ranskanbulldoggi Urhon pissattajana. Pieni piirimme pyörii, minä ihmettelen ja kirjoitan kaikesta itseäni koskettavasta, ärsyttävästä ja ilahduttavasta.
Raskaus muuttaa näkökulmaa ja asennetta elämään. Nyt jos koskaan on tärkeää elää terveellisesti, kuntoilla ja muistaa rentoutua, jotta jaksaa pitää huolen uudesta tulokkaasta. Tervetuloa jakamaan ajatuksia Sonjan kanssa!
20-vuotias nuori tuleva äiti päivittelee innoissaan syyskuun 2012 tulokkaasta. :)Suuri toive toteutui kun sain tietää odottavani lasta.
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.
Blogissa kerrotaan meistä & muista pintapuolisesti ja joskus pohdiskellaan syvällisemminkin juttuja. Kauneudenhoito ja koiratkin ovat vahvasti esillä tässä blogissa :)
30-vuotias toimittaja, äiti ja Turkuun sopeutuja.
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Nuori opiskeleva kotirouva, onnellinen vaimo ja esikoistaan odottava tuleva äiti kirjoittelee arjestaan, vauvanodotuksesta ja erityisesti sisustamisesta. Asuu omassa isohkossa rivitalokaksiossa ja sisustaa modernisti mustan, valkoisen ja harmaan eri sävyillä.
Olen 22-vuotias porvoolainen nainen, vaimo ja pienen 9/11 syntyneen pojan äiti, joka kirjoittelee arkipäivän metkuista, kauneudesta, kuntoilusta ja ihan vain elämästä naisen silmin :)
Kaikenlaisia käsitöitä, enimmäkseen neulontaa ja huovutusta.
Vaaleanpunaista hömpötystä, vauva-arkea pikkuruisen 9/11 syntyneen Tiara-vauvan kanssa, vaihtelevasti joko painavaa asiaa tai täydellistä huttua, usein molempia. Blogissa vilahtelee aika ajoin myös ihana kihlattuni Otto
Äitiyttä, vauvaa ja hömppää sopivassa suhteessa. Yllättävän paljon reseptejä. Enenevissä määrin päivän asuja. Liian vähän sisustusta. Runsaasti haaveita ja herkuttelua.
Kahden pojan 11/02 ja 10/09 kotona hääräävä äiti. Hurahtanut lastenvaatteisiin ja shoppailuun muutenkin. Rakastaa myös sisustamista ja käsitöitä.
19-vuotias vaimo/äiti kirjoittelee omasta arjestaan 1/2012 syntyneen pojan ja miehensä kanssa. Blogissa on käsitelty raskausaikaa ja häitämme, joita vietettiin 31.12.2011.
kirjoittaja on graafisen alan sekätyöläinen, kihloissa P:n kanssa ja naimisissa macbookinsa kanssa, tulevaisuudessa toivottavasti toisinpäin, kotiäiti joka leikkii vapaa-ajallaan tulella, askartelee, kokkaa, häätää kissoja tiskipöydältä, suree kuolleita yrttejä, rakastaa kahvia, ostelee oransseja tavaroita, penkoo nettiä, yrittää siivota vaatehuonetta, eikä ole koskaan maistanut piimää
Nuoren naisen mietteitä elämästä, ruoasta, elokuvista ja vauva-arjesta.