Rahaneuvos
Henkilökohtaista taloudenhallintaa ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua.
Avainsanaan kuuluu 6 blogia.
Henkilökohtaista taloudenhallintaa ja taloudellisen riippumattomuuden tavoittelua.
Tavoitteenani on kasvattaa vankka osinkopuu, jonka tuotto rikastuttaa elämääni. Osinkopuuni oksat tulevat muodostumaan erinomaisten osinkoa maksavien yritysten osakkeista, joiden arvioin hankintahetkellä olevan ali-arvostettuja.
Kulutuksen tarkkailua, säästöjen kerryttämistä
C-Boogey ja Pojat Pohjois-Amerikassa syksyllä 2012. Tule mukaan vuoden mittaiselle fiilistelymatkalle! Tarinoita New Yorkista, unelmista, urheilusta ja rahantekemisestä. See you at Times Square!
Tulevaisuutta kohden kertoo säästämisestä/sijoittamista normaalin perhe-elämän ohella.
Blogi seuraa asuntosijoittajaa joka aloitti miinukselta ja on kasvattanut huomattavasti varallisuuttaan sijoittamalla asuntoihin.