satutiina
"Keski-ikäisen naisen ajatuksia vanhan talon remontoinnista, puutarhanhoidosta ja kitkerien teinienkelien yksinhuoltajuudesta."
Avainsanaan kuuluu 210 blogia.
"Keski-ikäisen naisen ajatuksia vanhan talon remontoinnista, puutarhanhoidosta ja kitkerien teinienkelien yksinhuoltajuudesta."
Keski-ikäistyvä vantaalaisisä luovii kasvatuksen ristiaallokossa airoinaan puskafilosofia ja keittiöpsykologia
Monikulttuurisen pariskunnan ja perheen iloja ja suruja. Ongelmiakin.
Parikymppisen pariskunnan raskautumisyrityksiä
Nuorten aikuisten (n. 18-25) hyvinvointia käsittelevä blogi. Mahdollisuus vaihtaa ajatuksia muiden kanssa puhuttavista aiheista, elämänhallinnasta ja arjen murheista. Tarkoituksena tarjota vertaistukea ja kartoittaa nuorten aikuisten hyvinvointia tarkemmin.
Keskospojan äiti avautuu vanhemmuudesta, joka alkoi yllättäen.
Huhtikuussa 2012 oivalsin, kuinka voisin järjestää elämäni haluamallani tavalla. Huomasin tarvitsevani paikan, johon tallentaa mieleeni tulevia ajatuksia sellaisenaan. Näin saan niistä myöhemminkin kiinni miettiäkseni niitä lisää. Julkisesti kirjoitettuna ne muuttuvat minulle vielä todemmiksi. Tällä kertaa uskallan, enkä anna vanhojen ajatusmallieni torpedoida itseäni. Annan hyvien asioiden tulla, tartun niihin, olen ansainnut ne. Muutos minussa on alkanut ja se on ihanaa! 38-vuotias nainen. Naimisissa, kahden lapsen kotiäiti. Muutoksen ja kasvun keskipisteessä.
Työssä käyvän yhden lapsen äidin rehellistä puhetta raskausajasta, synnyttämisestä, vauvan kanssa olosta ja äitiydestä. Oma näkemykseni siitä, mitä äitimyyttien taakse todella kätkeytyy ja miten asiat ovat raskaana ollessa ja oman jälkikasvun vanhempana. Kirjoitan tätä blogia hitaasti, joten pyydän kärsivällisyyttä lukijoiltani.
Pampulan tarina kehityksestä mutsin kohdussa ja maailmasta turvapaikan ulkopuolelta. Veljet on taukkeja ja mustilla ja faijalla miljoona muuta asiaa mielessään. Miksi kolmas raskaus ei muka ole yhtä ihmeellinen kun se eka ja ehkä vähän vielä toka?
Leppävaaran kirkko ja 589 leppävaaralaista täyttää tänä vuonna 30 vuotta. On siis juhlan aika - nyt! Tästä blogista löydät erilaisten kolmekymppisten ja noin kolmekymppisten ajatuksia elämästä, tietoa seurakunnan toiminnasta, ideoita, hartauttakin. Blogi päivittyy lokakuun 2009 ajan lähes päivittäin.
Mormoniäiti kirjoittaa kaikenlaista maailmanmenosta pienessä ja suuressa mittakaavassa, pääasiassa uskontosävyitteisesti.
Lapsiperheen arkeen ja juhlaan.
Tuoreen kotiäidin työstä ja elämästä
Seurantablogi yksityiselle blogille yhden pienen perheen elämästä. Lukemaan pääsee kutsulla. Spostia voi laittaa osoitteella nanna.luvable@gmail.com
Ajatuksia lapsuudesta, vanhemmuudesta ja päivähoidosta.
Blogi rouvailusta, äiteilystä ja tietenkin naisena olemisesta. Ajatuksia ja vinkkejä kokkaamisesta, alkavasta vauva-arjesta, ravintoloista, sisustuksesta, matkustelusta ja totta kai myös avioliitosta. Ja suurin osa edellä mainituista tehdään tietysti tyylillä.
Nuoren äitin elämää
Opiskelijapariskunta odottaa esikoistaan, laskettu aika 10/2012. Blogissa pähkäillään hankintoja ja raskausoireita joita vauvantekohomma aikaansaa. Huulta ja vakavamielisiä tokaisuja heitellään myös parisuhteesta ja myllertävistä tunteista.