Nostalgiaa
Muistelua lapsuudesta, pääosin 80-luvulta. Tavaroiden keräilyä ja esittelyä, tietojen hakemista. Ostetaan ja etsitään.
Avainsanaan kuuluu 82 blogia.
Muistelua lapsuudesta, pääosin 80-luvulta. Tavaroiden keräilyä ja esittelyä, tietojen hakemista. Ostetaan ja etsitään.
♥ ♥ ♥ Elämä Tiilivalkoisessa on arkista aherrusta, elämään opettelua, yrittämistä, hauskanpitoa, ihan itse tekemistä, pieniä puhdetöitä, ystäviä, sukulaisia, sattumuksia, maailman parantamista, murrepakinointia, haaveilua puutalosta kuisteineen ja portaineen, kirpputorikierroksia, ja kaikkea muuta ♥ ♥ ♥ Astu peremmälle :)
Annetaan tavaraa postimaksun hinnalla tai pientä korvausta vastaan. Voidaan myös vaihtaa puutelistassani olevia tavaroita vastaan.
Uuden talon viimeistelyä. Ideoita, sisustusta, kotoilua. Raksaelämää ja siitä toipumista. Kauniita asioita arjessa. Retroilua. Puutarhaunelmia. Käsillä tekemisen riemua, elämän eri värisävyjä. Suurperheen elämää täydellä tunteella!
Kahden pojan äiti tuunailee, askartelee, neuloo, virkkaa ja keksii milloin mitäkin uusiokäyttöä vanhoille tavaroille. Kirppislöytöjä esillä silloin tällöin; tykkään vanhoista tavaroista, erityisesti rasioista.=) Asumme 1949 rakennetussa rintamamiestalossa, jossa vanhat lautalattiat narisevat.
Tämmöinen käsitöistä, kirjallisuudesta(fantasia), elokuvista, animesta, vanhoista tavaroista ja astioista ja muutenkin kaikenlaisesta hörhöilystä kiinnostunut pikkuhiljaa kohti kolmeakymmentä lähestyvä etelä-pohojalaanen olen ma ^^
34-vuotias onnellinen talovanhuksen omistaja remontoi, sisustaa ja koluaa kirpputoreja.
SisustEllen - blogissa käsittelen sisustukseen ja kotiin liittyviä aiheita. Pääasiassa sisältö syntyy sisustusharrastuksesta, johon vanha 1929 rakennettu puolitoistakerroksinen puutalokoti on innostanut vuosien ajan. Haaveilen enemmän kuin toteutan, ja usein tunnelma ohjaa valintojani enemmän kuin käytännöllisyys :) "Unelmointi on mahdollisuuksien punnitsemista"
Vanhoihin huonekaluihin hurahtanut nuori nainen aloittelee entisöintiharrastusta, sisustaa ja suunnittelee.
Sisustusblogi
Mettäperä on nimensä mukaisesti metän keskellä oleva kylänperukka, jossa on kaikkiaan kuusi taloa. Me hamsterit asutamme perheinemme Mettäperän kahta vanhinta tilaa, jotka on perustettu 1770-luvulla. Tässä blogissa tarinoimme maalaiselämästä ja kiinnostuksen kohteistamme, kuten talonpoikaiskulttuurista, historiasta, ruuasta, puutarhasta, käsitöistä, luonnosta ynnä muusta arkielämäämme sivuavista asioista.
oman kodin sisustamista ja lapsiperhe arkea, pihan ja puutarhan laittoa, vanhojen tavaroiden haalimista ja kunnostamista, ompeluksia ja tuunailuja. Täällä ompelukone surraa ja maalisudit heiluu.
Sisustusta, remonttia ym. luovaa toimintaa..
Lähes vuosisadan omenapuiden katveessa seisseen keltaisen huvilan puulattioita kuluttavat Rouva kera aviomiehen ja kahden pienen tyttären. Huvilassa kokkaillaan ja leivotaan paljon, shoppaillaan verkkokaupoissa ja iloitaan kirpputorien ja antiikkikauppojen aarteista. Sisustetaan rennosti, mutta vanhaa kunnioittaen ja tehdään itse käsitöitä ja askarrellaan. Arkea eletään ekologisesti, mutta elämästä nauttien. Tervetuloa kylään!
Elon pisarat ovat usein hyviä, joskus myös huonoja. Elon pisarat koostuvat perheestä, normaalista arjesta, kirppareilla kiertelystä ja postikorttien maailmasta koiriakaan unohtamatta. Elon pisarat ovat nykyisyyttä ja tulevaa, unelmia ja haaveita, muistoja - ennen kaikkea hetkiä elämästä. Blogissani ei toteudu sanonnat "Vaikeneminen on kultaa" ja "Kell' onni on, se onnen kätkeköön".
Perhe remontoi vanhasta,suuresta ja rumasta talosta itselleen unelmien kotia.
Sisustusta, vaatteita ja kaikenlaista kotona näpertelyä käsittelevä blogi.
Suvun vanhan hirsitalon rakkaudella tehtävän remontin päiväkirja lisämausteena "suurperheen" oheistoiminnot.
Perinteisiä kädentaitoja, puhtaita luonnonmateriaaleja ja patinoituneita vintage -esineitä. Kuvia ja kertomuksia ajattomaan sisustamiseen ja pukeutumiseen liittyvistä uniikeista esineistä.
Perheen äidin blogi itselle mukavsita ja tärkeistä asioista, kuten lapsistani, kodista, ruuasta, sisustamisesta ja joulusta.