esirukouksia ja muuta tärkeää
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Avainsanaan kuuluu 35 blogia.
Perinteisiä, kristillisiä arvoja kannattava ja kantaa ottava blogi. Tavoitteena seisoa muurin aukossa ja herätellä Suomen kansaa!
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.
Reilun vuoden työttömänä ollut stressipussi etsii itseään aikuisten maailmassa. Suunnitelmissa yliopistoon haku ja alan vaihto. kirjoituksia ilmavaivoista oikeustieteisiin.
Amsterdamissa asuva Maija Haavisto on kirjoittanut työkseen jo vuosien ajan, kaikkea musiikkiarvosteluista lääketieteellisiin tietokirjoihin. Hänen esikoisromaaninsa Marian ilmestyskirja ilmestyi lokakuussa 2011. Maijan ilmestykset käsittelee kirjoittamisen ja kirjojen lisäksi myös aiheita, joista yleensä ollaan hiljaa. Ajoittain saatetaan törmätä myös runoihin, novelleihin ja kirja-arvosteluihinkin, ehkä myös tarinoihin arjesta Hollannissa.
Kynnys ry:n blogi Uudessa Suomessa
Elämää niskan retkahdusvamman kanssa eri näkökulmista katsottuna.
Puhetta esteistä - fyysisistä, asenteellisista ja virtuaalisista - vammaisen näkökulmasta.
Miltä visuaalinen maailma tuntuu, kun ei silmät toimi? Tässä yksi näkökulma siihen.
Pienen tytön takkutukkainen kuurosokea äiti, joka sairastaa Usherin syndroomaa, bloggailee oman elämän pienistä tapahtumista, neulomisesta, virkkauksesta ja jostain muustakin. Hurahtanut myös amigurumeihin.
Me Leijonaemot olemme erityislasten vanhempia, jotka koemme kasvaneemme leijonanmittoihin tehdessämme matkaa lastemme kanssa. Vanhempina meitä yhdistää halu toimia yhdessä ja antaa vertaisillemme tukea. Jos haluat tutustua toimintaamme, löydät meidät osoitteesta www.leijonaemot.org Vuonna 2005 julkaistun Leijonaemojen tarinat- kirjan suosio osoitti, että tarinamme voivat antaa voimia myös muille kuin erityislasten kanssa arkeaan eläville. Leijonaemojen blogissa Leijonaemojen tarinat jatkuvat.
Nuoren vammaisen tytön elämää ja , joka ei poikkea kovinkaan vammattomien elämästä. Ajatuksia ja pohdintoja.
Ehlers-Danlosin syndroomaa ja MS-tautia sairastavan vammaisen naisen nettipäiväkirja.
Kuvia ja ajatuksia vammaisuudesta ja vammaisen vartalon kuvaamistavoista taiteessa ja eri medioissa.
Pirkanmaalaisen kolmilapsisen perheen elämää ja taistelua kohti nuorimman lapsen diagnoosia ja kuntoutusta. F80.1 Vaikea-asteinen dyspraksia - tyyppinen puheentuoton erityisvaikeus F83 Motorisen kehityksen viive (hienomotoriikka ja kehonhallinta)
vaalit autismi perhe kehitys lapsuus polkupyörä punk bach mieli maailma verkko koulu opettaminen asperger ihmisoikeudet vammaisuus omaishoitajuus ruoka kirjat karjat kurjat nurjat hurjat leffat sarjakuvat. TSAU ry:n toiminta.
Tämä blogi ei sisällä rasvaa eikä lisättyä sokeria. Tämä blogin tekemiseen ei ole vahingoitettu eläimiä. Blogi sisältää surinoita (aisti)vammaisuudesta, elämästä, Internetistä, musiikista, maailmasta ja vähän kaikesta muustakin.
tässä ihka ekassa blogissani kerron kokemuksiani omasta vammasta sekä epilepsiastani, ja kuinka ruokavalion muuttaminen karppaamiseksi muutti elämääni ihmisenä
Ei välttämättä 100 % valkoisempia hampaita, 75 % tuuheampaa tukkaa tai 61 % lisää pontta varpaiden heilutteluun, kun luet tätä blogia.
Ei välttämättä 100 % valkoisempia hampaita, 75 % tuuheampaa tukkaa tai 61 % lisää pontta varpaiden heilutteluun, kun luet tätä blogia.