Eturistiside
Näin toivutaan kesällä 2008 tehdystä polven eturistiside- ja kierukkatähystyksestä.
Avainsanaan kuuluu 9 blogia.
Näin toivutaan kesällä 2008 tehdystä polven eturistiside- ja kierukkatähystyksestä.
Elämällä olikin toisenlainen suunnitelma meidän perheen varalle kuin luulimme. Esikoinen sairastui leukemiaan ja tällä hetkellä ovat hoidot kesken. Arkeamme värittää myös hänen kehitysvamma, joka näkyy eri muodoissa arjessamme. Usein miten emme sitä kuitenkaan edes muista. Tänä vuonna odotamme myös perheenlisäystä. Moninaisia tunteita on tämä raskaus kerennyt jo herättää. Kaiken tämän keskellä äiti yrittää toipua omasta masennuksestaan. Nyt jo onneksi ollen pitkällä tuolla paranemisen tiellä.
Lumilautaillessa talvella 2010 loukkaantuneen 29-vuotiaan kirjoituksia onnettomuuden jälkeisestä elämästä, nyttemmin enemmän liikunnasta ja terveydestä.
Kynnys ry:n blogi Uudessa Suomessa
HelsinkiMission Nuorten Kriisipisteen blogi, jossa me jaamme maailmaamme, jotta sinäkin jakaisit omaasi. - Jaa maailmasi, et jää yksin -
Blogin kirjoittaja on naisihminen, joka syntyi kultaisella 80-luvulla kuukausia ennen virallista laskettua aikaa. Syyksi moiseen hötkyilyyn hän arvelee itse silkkaa kärsimättömyyttään, lääkärit ehkä jotain muuta. Seuraukset ovat kaikkien nähtävillä tänäkin päivänä. Onneksi järki sentään ei jättänyt. Blogi sisältää omia piirroksiani ja kirjoituksiani, jotka perustuvat pitkälti omiin kokemuksiini.
Jälkiä lumessa. Ajatuksia elämästä: salaisuuksia ja helpotusta. Astu sisään ja koe erilaisia toiveita ja pakopaikka maailmalta.
Sairaseläkkeelle joutuminen harmitti. Eniten kumminkin harmitti se, ettei tuista eikä avuista, apuvälineistä eikä mistään saanut minkäänlaista tietoa. Kaikki piti osata itse etsiä. Siinä meni monta vuotta ja tuhansia euroja hyvin tarpeellisia avustuksia. Avuksi vastaavassa tilanteessa olevalle.
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.