J's Journal
Photography student's life less seriously.
Avainsanaan kuuluu 192 blogia.
Photography student's life less seriously.
Salolaisen valokuvauksen harrastajan teosten esittelyä
Kuvia (ja vähän tekstiä) satunnaisista tapahtumista ja paikoista.
Juuri uudistunut sivusto, joka on vielä keskeneräinen. Ei vielä oikeastaan blogimainen, sillä sisältö vielä hetken aikaa staattista. Myöhemmin tulossa uutta dynaamista sisältöä RSS-syötteineen.
Kuopiossa toimivan valokuvaamon arkea käsittelevä blogi. Asiaa valokuvauksesta ja siihen liittyvästä oheistoiminnasta.
Valokuvaaja Juha Kalaojan kuvablogi. Kuulumisia kuvausmatkoilta ja näkymiä kotikaupungista Oulusta.
Pian 16-vuotias tyttö kirjoittelee ja kuvailee blogiinsa elämästään koulun, kavereiden, harrastusten ja ruoan välissä.
Nuoren naisen pitämä valokuvablogi, lyhyesti ja ytimekkäästi - ei tekstiä, vain kuvia. Päivän tapahtumat kerron yhdellä kuvalla per päivä.
Tankotanssia harrastava maalari, jonka kiinnostuksen kohteita on mm. kirppiksillä kiertely ja sisustaminen
Amatöörimäistä valokuvaamista Canon 550D.
Elämää etsimen läpi Suomen luonnossa ja vähän muuallakin.
Blogissani esittelen kaikkea mitä olen tehnyt käsilläni. =)
Otetaan kolmekymppinen kaupunkilaisäiti, lisätään sopivasti sisustusta, ripaus remonttia, desi disainia, lusikallinen löytöjä, kauhallinen kaksosarkea, mitallinen muotia, hyppysellinen hiukopalaa. Hämmennetään ja soppa on valmis!
Kesätyttö kuvaa ja julkaisee joka päivälle uuden, oman kuvan. Tervetuloa mukaan! Every day a new photo. Welcome :)
24-vuotias tytötyllerö Länsi-Suomesta kirjoittaa kiinnostuksenkohteistaan (musiikki, elokuvat, ulkomaat, valokuvaaminen, rakennekynnet, blogit, muoti, sisustaminen, shoppailu yms.) sekä arjesta ja elämästä yleensä.
It can be a lifestyle blog, diary of an Internet Ninja or just a subjective view to what’s inspiring right now - You can call Kinspiring.com what ever you wish! Like also on Facebook http://www.facebook.com/pages/Kinspiring/116441505110191
Kissanelämää vangittuna kotikissana. Nimeni on viiru ja kirjoitan elämästäni. Käytän havannointivälineenä kuvia elävöittämään tekstiä. Elämässäni voi olla koomisia piirteitä, mutta itse koen eläväni vankina. Odotan vain sitä päivää jollain taas pääsen seikkailemaan ulos. Mutta sitä odotellessani, pyrin päivittämään kuulumisiani blogissani.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
Kuvia, kertomuksia ja mietteitä Suomesta seikkailijan silmin.