Mr. Bad Karma
Kosminen keskisormi on jatkuvasti pystyssä tälle kaverille. Englanniksi.
Avainsanaan kuuluu 83 blogia.
Kosminen keskisormi on jatkuvasti pystyssä tälle kaverille. Englanniksi.
Koska elämässä ei ole mitään mukavampaa kuin kaikesta valittaminen. Ja ainahan sitä sapettaa jokin, joten luvassa jokaiselle päivälle oma valituksenaiheensa.
Väitöstelemisellä on yllättävän paljon yhteistä vätystelemisen kanssa, mutta ei tarpeeksi.
On sellaisia juttuja, joita ei syystä tai toisesta viitsi ääneen sanoa. Ja kuitenkin sen sisällä pitäminen... No, tiedät, mitä tapahtuu, jos roskista ei koskaan tyhjennetä. Tänne siis voi tyhjentää.
Nolo blogi, joka aiheuttaa myötähäpeää. Kirjoittajalla on melkein puolipitkät hiukset.
Kolmikymppinen odottaa esikoista. Mies kans. LA 17.4.2010. Varoitus: kirjoittajan varsin omalaatuinen huumorinkukka saattaa kukkia satunnaisesti raskaudesta huolimatta. Valitettavasti.
Blogissa käsitellään mitä tahansa Erittäin Merkittäviä Asioita mahdollisesti erittäin kriittisesti ja täysin puolueellisesti. Kirjoittaja voi myös antaa neuvoja kaikista aihepiireistä omaamansa asiantuntemuksen mukaan.
Evottamista + yleistä päänaukomista.
-100% haircuttia -pesu kädenlämpöisessä vedessä -venytä muotoonsa kuivana
Räntäsateisten päivien blogi. Tämä on se paikka, missä ajatusten annetaan tulla ilmi sensuroimattomina. Epäkohtien ruotimista, vääryyksien noitumista ja ehkä jokunen kaunis sana myös.
Totuuksia asioista. Ja hienoja valokuvia jutuista.
Parempaa Onnea. Asioita jotka ovat tyhmiä ja jotka pitäisi jättää tekemättä. Jaan nuo typeryydet kanssanne niin ei tarvitse jokaisen testata kaikkea urpoa.
Paskatyö-blogi pyrkii kertomaan yhden ihmisen näkemyksiä nyky-yhteiskunnasta, työstä, opiskelusta, paska(?)työstä, ja muista aiheeseen liittyvistä asioista. Saattaa toimia myös kovin henkilökohtaisena avautumisvälineenä.
Perheenkin päätä voi kivistää aika ajoin. Tarinaa, valitus ja muka-ajatuksia perhe-elämän ilosta.
huomioita asioista... mikö milloinkin vituttaa tai pistää silmään. valitusvirsi tyyppinen eeppos :) Maailmassa on niin paljon asioita päin persettä. Ei riitä aika edes kotimaan asioita ihmetellessä. Lueppa yksi sanomalehti ja jo alkaa yrjö nousta kurkkuun !
huomioita asioista... mikö milloinkin vituttaa tai pistää silmään. valitusvirsi tyyppinen eeppos :) Maailmassa on niin paljon asioita päin persettä. Ei riitä aika edes kotimaan asioita ihmetellessä. Lueppa yksi sanomalehti ja jo alkaa yrjö nousta kurkkuun !
Gootahtava, lapsenmielinen naisenpuoli, joka on sarjakuvafriikki & wideopelaaja, höpisee, lässyttää, arvostelee & avautuu.
Kun ihan kaikki ärsyttää. Raivoamista ihmisistä, ilmiöistä, typeryydestä.
Rakkaat siskot on ajankohtainen strippisarjakuva nuorten aikuisten työ-, yö- ja arkielämästä.
Ihminen on tyhmä ja kaikki ärsyttää. Täällä en säästele tippaakaan siitä paskasta, kuinka saatanan tyhmiä ihmiset voivat olla. Jos ei kiinnosta, älä lue.