Living Life Dreaming
17-vuotias tyttö vaihto-oppilaana Kentuckyssa, USA:ssa 2011-2012 /YFU.
Avainsanaan kuuluu 16 blogia.
17-vuotias tyttö vaihto-oppilaana Kentuckyssa, USA:ssa 2011-2012 /YFU.
Kaksi parasta kaveria päätti lähteä vaihton YFU:n kautta 2011-2012 ja päätyivät Brasiliaan sekä USAan. Nyt kirjottelevat kokemuksistaan,sopeutumisesta sekä elämästään mailman toisella puolella
Aada, Tampere. Lukiolaistyttö kirjoittelee elämästään, jakaa ajatuksiaan ja tunnelmoi. Oman lisävärinsä tuo elokuussa alkava vaihto-oppilasvuosi Kiinassa.
Matkakertomuksia, valokuvia ja uusia seikkailuja!
17-vuotias skriivailee omaksi ja kavereiden iloksi ajatuksia muuttamisesta, vaihtovuodesta ja elämisestä vieraassa maassa - mitä kaikkea siellä Saksassa oikein tekeekään.
16-vuotias tyttö kertoo vaihtarivuodestaan Amerikan Ohiossa 2012-2013!
Nuori tyttö on päättänt lähteä Yhdysvaltoihin vaihtariksi. Tunnelmia ennen matkaa ja hakuprosessista ja vaihtarivuodesta 2013-2014.
Nuoren Pohjois-Pohjanmaalaisen tytön blogi kertoo elämästä nyt, vaihtovuodesta jenkeissä (Indianassa) 2012-2013 sekä elämästä vaihdon jälkeen!
vaihtarivuosi 12-13' thaimaassa via rotary!
17-vuotiaan tytön blogi vaihto-oppilasvuodesta 2011-2012 Iso-Britanniassa.
Sitä mitä mieleen tulee... ja vaihtovuoden ihania muistoja...
16-vuotiaan tytön blogi vaihtarivuoteen liittyvistä tapahtumista niin Suomesta kuin Yhdysvalloistakin!
16-vuotias tyttö kirjoittelee vaihtarivuodestaan Yhdysvalloissa, ja ennen lähtöä elämästään vaatteiden, urheilun, ystävien ja muun ohella. 2012-2013/EF
18-vuotiaan helsinkiläismimmin ihana vaihtovuosi 10-11 Etelä-Amerikan Argentiinassa, johon kuului mm. liftausta Brasilian rannikoilla, telttaöitä vuoristossa ja säätöä hostveljen kanssa, joka nyt seikkailee latinona Suomessa ;)
Ajatuksia ja kokemuksia vaihto-oppilasvuodesta USA:ssa vuonna 2009-2010.
Suomalaisen tytön kokemuksia vaihtovuonna jenkeissä 2010-2011