"The best thing about getting lost, is what you find along the way"
Matkailu ja lifestyleblogi 21-vuotiaan soon-to-be shoe designerin vaihtarivuodesta Brittein saarilla.
Avainsanaan kuuluu 88 blogia.
Matkailu ja lifestyleblogi 21-vuotiaan soon-to-be shoe designerin vaihtarivuodesta Brittein saarilla.
muoti, kuvat, ruoka, vaatesuunnittelu jne.
Blogissani kerron arkielämästäni, että mitä esimerkiksi teen päivän aikana ja kerron paljon kuulumisiani. Minä opiskelen myös artesaaniksi, joten laitan aika paljon kuvia tekemistäni vaatteistani.
Taide on elämäni tarkoitus. Tänne voin purkaa kaikkea sitä mitä taide saa minussa aikaan. Onko se sarjakuvan muodossa elämästäni kertovaa, valokuvia tai omia tuotoksiani.
Blogini on tämmöinen asiasta rönsyilevä muotiin suunnattu blogi.
Olemme kahden opiskelijan ja rakennamme parhaillaan ark-muotoilualan Almost there.fi-sivustoa. Sen tavoitteena on antaa ääni Suomen tuleville huippumuotoilijoille - muotoilijoille, jotka ovat menestyksensä alkutaipaleilla. Sivuston päämääränä on tarjota näkymisen paikkaa opiskelijoille, joilla on hyviä tuotteita, mutta jotka eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa muotoilumaailmassa. Toisaalta sivusto myös arkistoi uutta suomalaista muotoilua ja pyrkii luomaan yhteyksiä muotoilijoiden, yritysten ja suuren yleisön välille. Almost there -sivustosta halutaan luoda kaikkien suomalaisten muotoiluopiskelijoiden ja nuorten muotoilijoiden ikkuna maailmalle.
Vaate- ja muotifriikki, jolle vaatteet ja asusteet ovat yksinkertaisesti pakkomielle. Haaveissa ura ompelijana ja työskentely vaatteiden parissa. Aivan uusi blogi, joka seuraa edistymistäni, projektejani ja kaikkia mutkia matkassa, kuten uuden alan opiskelu.
Ompelu ja lastenvaatteet ovat intohimoni. Valmistan persoonallisia vaatteita tytöilleni ja ostelen ihanuuksia aivan liikaa. Kaikki kaunis kiinnostaa, joten kotiakin pitää laittaa. Arkirakkaus blogista löytyy vaikka mitä, ihan niin kuin elämästä muutenkin.
Höpötystä innostuksista vaatteiden ja meikkien suhteen ja muita tyttöjen juttuja
Nainen ja mies. Yhteinen intohimo; muoti ja kauneus.
Kurkistus vaatesuunnittelijan tapahtumantäyteiseen työhuoneeseen. Mitä tapahtuu kun musta huumori ja puuterinen tyllihame kohtaavat?
Kaksi yritteliästä ja tekemisiinsä intohimoisesti suhtautuvaa muotoilijaa esittelee blogissa itse tekemiään tuotteita, joihin tällä hetkellä lukeutuu mm. erilaisia vaatteita, asusteita, sisustustuotteita sekä kaikkea siltä väliltä. Tuotteissa on käytetty myös kierrätysmateriaaleja.
Vaatesuunnittelija (TaM) joka etsii vielä paikkaansa elämässä. Haaveilija ja fiilistelijä. Tykkää piirtämisestä, kissoista, kahvinjuonnista ja kaikesta kauniista. Blogini on prosessini: omat duunit, muoti, muotikuvitus, omat kissat, kaikenlaiset ilmiöt ja elämä.
14-vuotiaan tamperelaistyttösen elämää plus rakkautta vaatteisiin tekstin ja kuvien muodossa.
vaatesuunnitteluani sinkkuilun ja biletyksen lomassa.
Im designing clothes. So if you like to see what im doing next, just follow me :)
Luovuutta tavoitteleva 18- vuotias tyttönen, joka rakastaa elämän pieniä nautintoja ja muodin ihmeellistä maailmaa. Suurena haaveena ja tavoitteena päästä kiertämään maailmaa ja valmistua ammattitanssijaksi.
design by n - kangashullun varastoista