Parasta ennen 06/2010
Kolmekymppisen naisen elämän opettelua fibromyalgian ja niskan retkahdusvammojen kanssa.
Avainsanaan kuuluu 15 blogia.
Kolmekymppisen naisen elämän opettelua fibromyalgian ja niskan retkahdusvammojen kanssa.
Elämällä pelleilyä, anoreksian diagnoosi, 19-vuotias eläkeläinen. Äidin itsemurhasta toipumassa, elämää opettelemassa epävakaan persoonallisuushäiriön, alkoholin ja itsevihan kanssa.
Mietteitä arkipäivän tapahtumista ja ongelmista. Itsensä etsimistä vaikeiden kotiolojen, yksinäisyyden, pitkän masennusjakson ja akuutin burnoutin jälkeen. Yrityksiä ymmärtää itseä ja muita.
Nelikymppisen elämäntapamuutos, paluu ulkomailta Suomeen, uranvaihto, vanhan elämän jättäminen ja siirtyminen uuteen, paluumuutto ja uuden elämän aloitus kulkee ennalta määräämättömän pituisen ja -reittisen Kaakkois-Aasian matkan kautta.
Kirjoittaja on iältään kahden- ja kolmenkympin puolivälin paikkeilla keikkuva opiskelija, jonka kotona häärää kaksi kissaa.
Mies säätää vauhtia elämässä ja näyttää omaa taidettaan
Paras työssä, energisin vapaalla
Nelikymppinen nainen muutoksen syleilyssä. Mihin elämä vielä vie?
Autoimmuunisairauksia vuodesta 2001, masennusta vuodesta 2006, lääkkeitä kassikaupalla, hiljattain työstään potkittu, äidin kanssa välit poikki ja mitä vielä haluatte tietää? Eikun blogia lukemaan...
Kohti parempaa monien vastoinkäymisten jälkeen. Haaveita ja unelmia, pohdiskelua ja elämän elämistä!
Masennuksen hallintaa mustalla huumorilla. Ahdistusta, paniikkia, depiksiä ja arkea. Parisuhteen sietämätöntä vaikeutta, alkoholistin avovaimon näkövinkkelistä. Useinmiten huumoripohjalla, synkkiä epätoivon hetkiä karttamatta.
Psykoterapiassa käyvän nuoren naisen ajatuksia ja tunteita elämästään
Kokonaisvaltainen hyvinvointi, Tasapaino & Onnellisuus... Puolimielen blogi on osa elinikäistä projektiani kehittyä ihmisenä, toteuttaa itseäni ja elää mahdollisimman onnellista elämää. Täällä on tilaa ajatuksille, oivalluksille, luovuudelle! Tervetuloa jakamaan kokemuksia ja onnen pilkahduksia!
syömishäiriöisen nuoren ongelmia - yritys pysyä elossa ja pelastautua. Siinä sivussa harhailevaa tunne-elämää.. pohdintaa ja tutkistkelua
Nuori kahden lapsen äiti taistelee selviytyäkseen lapsien, pienen koiranpennun, kissan ja lapsien isä kanssa arjesta.