Kuvamerkintöjä
Blogissani tutkaillaan rajoja kuvin ja vähän sanoinkin.
Avainsanaan kuuluu 272 blogia.
Blogissani tutkaillaan rajoja kuvin ja vähän sanoinkin.
Vihainen keski-ikäinen ruma setä juttelee passiivisesta ateismista ja vähän kaikesta muustakin uskontoon ja uskottomuuteen liittyvistä uskomattomuuksista. Ei niille jotka kykenevät lukemaan NetMissionia nauramatta ja kuuntelemaan RadioDeitä ilman päänsärkyä!
Pasi Turusen blogi. Ajatuksia ja kommentteja ajankohtaisiin ilmiöihin, tapahtumiin ja kysymyksiin kristillisen uskon ja Raamatun valossa. Ihmisille, joiden mielestä kristinusko on ajattelemisen arvoinen asia.
Näkökulmia suomalaiseen muinaisuskoon, kansanuskoon ja kansanperinteeseen. Omiin juuriin syventymällä päädytään universaalien totuuksien äärelle.
Omat Polut on nykyisten ja entisten vanhoillislestadiolaisten porukkaverkoston blogi ja keskustelupalsta. Sen tarkoituksena on ylläpitää keskustelua vanhoillislestadiolaisesta uskonvakaumuksesta, herätysliikkeen opetuksesta, elämäntavasta ja liikkeessä elävien tai siinä joskus eläneiden kokemuksista. Kaikkien kokemukset ovat yhtä arvokkaita. Sivuston lähtökohtana on viime vuosina sekä liikkeen sisällä elävien että liikkeestä irrottautuneiden tiedostama vaikeus keskustella avoimesti ja vapaasti asioista. Erityisen vaikeaksi keskustelu on koettu herätysliikkeen sisällä. Tämä usein todettu tosiasia on lisännyt yleistä tarvetta löytää foorumeita avoimeen keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Toisaalta, liikkeestä irrottautuneet ovat todenneet, että keskusteluyhteyden tavoittaminen liikkeeseen kuuluviin voi olla vaikeaa. Eronneiden ja/tai erotettujen henkilökohtaiset kokemukset saatetaan mitätöidä. Ne saatetaan sivuuttaa ja leimata "vääriksi" ja epätosiksi. Tämä on koettu loukkaavana ja jopa häpäisevänä. Nimitämme ryhmäämme "etnisiksi" vanhoillislestadiolaisiksi, sillä meitä muutoin hyvinkin erilaisia ihmisiä yhdistää lestadiolaisyhteisö kasvuympäristönä. Syntyminen lestadiolaisperheeseen sekä kasvu vl-arvomaailmassa ja -yhteisössä tekee meistä erityislaatuisia, ihmisiä, joilla vanhoillislestadiolaisuus on tavalla tai toisella pysyvä osa identiteettiä. Omat Polut tuo esiin tavallisten ihmisten kokemuksia ja kysymyksiä, ja varsinkin liikkeessä lapsuudesta saakka kasvaneiden mielessä herääviä muistoja ja pohdintoja. Voit liittyä blogin kirjoittajaksi ilmoittautumalla sähköpostitse: verkosto@luukku.com. Tervetuloa!
Jussi K. Niemelä: Tämä blogi sisältää ateismiin, uskonnollisuuteen, filosofiaan ja skeptisismiin liittyviä kirjoituksiani.
Kolmekymppinen lihaa syövä uskovainen heteromies pohdiskelee politiikkaa, uskontoa, seksuaali- ja muita vähemmistöjä, yksityisyydensuojaa, sananvapautta, tietotekniikkaa ja muita yhteiskunnallisesti kiintoisia aiheita.
Turkulaisen kirjailija Tapio Kotkavuoren englanninkielinen blogi. Aihepiirit sivuavat esoteriaa, magiaa, filosofiaa, uskontotiedettä, yms.
Vastavirtaan uivan teologin näkyjä, näkymiä ja näkemyksiä.
Katolisen apologetiikan eli uskon puolustamisen blogi, joka tarjoaa vastauksia teologisiin ym. kysymyksiin järkeen vetoavin argumentein.
Mikä sattuu? Ahdistus, masennus, syömisongelmat, lihominen, työkiireet, koulukiireet, parisuhde ongelmineen. Kehen sattuu? Nuoreen naiseen joka ei ajoittain löydä itseään. Miksi sattuu? Tule ja selvitä, kiitos. Sattuuko? Ei onneksi ihan aina, täytyy jaksaa juhliakin. Miten sattuu. Minä tässä.
Ajatuksia, kommentteja, kannanottoja ja pakinoita niin ajankohtaisista kuin ajattomista aiheista klassisesta kristillisestä uskosta ja arvoista käsin.
Porvoolainen ev-lut pappi kirjoittaa eri kielillä ajankohtaisista aiheista suht liberaalista näkökulmasta. - En rätt liberal Borgåpräst bloggar.
Sairautta ja terveyttä. Taistelua ja onnea. Masennuksen epätoivoa ja rakkauden pilkahduksia. Elämää eksistentiaalisen kriisin keskellä ja reunoilla. Inspiraatiota. Tuokiokuvia sirpaleina. Minua. Ikää tarpeeksi, liikaa teiniksi. Aikuisen ihmisen elämän tuskaa. Toiveita parantumisesta. Kommentit suotavia ja rakentavasti vastaanotettuja.
Maaliskuussa 2008 avattu blogi. Pyritään kiihkottomaan ja kaikkia osapuolia kunnioittavaan tyyliin.
Käykö Jumala kirkossa? Punk, Jeesus? Miksipä ei! Omaa paikkaansa hakeva "ultra-liberaali" Jeesus-hörhö epäilee ja bloggaa uskonnosta ja uskomuksista. Uskonnot saavat tässä blogissa kylmää kyytiä. Ei suositella kirkon takapenkin kukkahattutädeille.
Ei valtakunnan terävin ajattelija eikä paras miekkamies. Mutta mahdollisesti innokkain : Blogin pitäjä joko lyö ällikällä tai on puulla päähän lyöty. Tekstien luomiseksi on uudistettu vanhaa, tehty uutta, sekä tongittu vanhoja sekä ullakolta että kaatopaikalta. Tällä keinoin se tarjoaakin jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tyyliltään blogi ei enimmäkseen tai ainakaan paikoin ole kovin helppolukuinen. Joiltain osiltaan se näyttää koostuvan Illuminatin propagandadokumenteista, jotka on käännetty postmodernismista suomeksi avaruusolentojen toimesta. - Ja mikä huolestuttavinta : Siellä täällä se vaatii käsittääkseni jopa ajattelemista. Mutta eihän sitä kaikkea tarvitsekaan lukea. Onhan niitä muitakin blogeja.
Syyskuussa 2009 aloitti uusi filosofisia, poliittisia ja taiteellisia kysymyksiä pohtiva klubi. Olisiko aika sopiva katsoa taas kerran hieman tarkemmin sitä missä nyt mennään? Klubi kokoontuu pääsääntöisesti tiistaisin. Se sovittaa yhteen järjestettyä ja satunnaista ohjelmaa. Mukaan on kutsuttu mm. filosofeja, tutkijoita ja taiteilijoita. Blogissa julkaistaan klubilla esille tuotua ja siihen liittyvää materiaalia.