Karhuperhe maailmalla
Karhuperheen matka maailmanympäri
Avainsanaan kuuluu 173 blogia.
Karhuperheen matka maailmanympäri
Unelmana karibian risteily? Sivultamme löydät karibian risteilyn matkakertomuksen vuodelta 2007 sekä tietoa tulevasta risteilystä 2009 unohtamatta runsasta kuvasaalista!
Suomalaisen ekoilija-kasvissyojan elämää New Yorkin lähiössä talonomistajana, kissaemona ja vaimona.
Kuvailee 18-vuotiaan tytön vaihtovuotta Washington DC:n laitakaupungin katuvalojen alla.
Elämää Au pairina USAssa, Marylandin osavaltiossa, marraskuusta 2010 lähtien: ensin Baltimoren kupeessa, josta matka eteni Annapoliksen hoodeille.
Välivuosi USA:ssa koti-isänä
krista tyoskentelee vermontissa au pairina, matkustaa ympari maanosaa ja haaveilee matkustamisesta maailman jokaisee kolkkaan!
New Yorkin osavaltiossa olevan vaihto-oppilaan tarinointia vuodestaan.
Neljähenkinen suomalaisperhe on keväästä 2008 lähtien jakanut kuulumisiaan kotikaupungistaan Tallinnasta. 2011 - 2012 blogiväki kävi asumassa Piilaaksossa, mutta on jälleen takaisin Suomenlahden rannoilla. Blogin aiheet pyörivät enimmäkseen Viron ja virolaisten ilmiöiden, ulkosuomalaisuuden ja lapsiperhe-elämän ympärillä.
16-vuotias tyttö kertoo vaihtarivuodestaan Amerikan Ohiossa 2012-2013!
Tietoa lentomatkoista ja reiteistä.Matkusta kaukomaille Euroopan isojen lentokenttien kautta. Tietoa reiteistä ympäri maailman.
Blogi kertoo yhden ulkosuomalaisen elamasta kaukana kotoa. Ruodin paivittaisia tapahtumia ja raportoin jokapaivaista elamaani. Blogi pitaa ns. paivakirjan virkaa, vaikka valilla saatan eksya joillekin ihan muille poluille... :)
Blogi kertoo vaihtovuodesta Yhdysvalloissa.
17 vuotias tamperelainen rotaryvaihtari viettaa vaihtovuottaan USAssa Ohion osavaltiossa 2011-2012
blogi omasta tyylistä ja elämästä
Tämä seikkailunhaluinen tyttö lähtee viettämään vaihto-oppilasvuottaan 2011-2012 suureen ja mahtavaan maahan eli kohteena on The United States of America! Järjestönä Rotary ja asenteena 'When life hands you lemons, make lemonade!'
17-vuotias tyttö vaihto-oppilaana Kentuckyssa, USA:ssa 2011-2012 /YFU.
lomalla on mukavaa. Lue lomakohteista ja lomamatkoista.
Talvi Australiassa auringon lämmössä. Blogissa ennen unohtumattomia kokemuksia ja vastoinkäymisiä kengurumaan seikkailuista. Upeita maisemia ja ihania eläimiä. Matkustusta pakettiautolla ja nukkumista milloin missäkin. Lisäksi myös matkailua 15 muussa maassa, koska kyseessä on samalla matka maailman ympäri.