ampiaisen tori
Mox Mäkelän sarja pätkiä verkkoavaruuden yksinäiselle. Sivusto myös englannin kielellä.
Avainsanaan kuuluu 26 blogia.
Mox Mäkelän sarja pätkiä verkkoavaruuden yksinäiselle. Sivusto myös englannin kielellä.
Kiinnostavimmat kotimaiset bändit nyt! Suorat linkit bändien musiikkiin.
Blogini kertoo miusta, elämästäni ja kiinnostuksestani shoppailuun, musiikkiin ja taiteeseen. Goottityyli ja muut underground-tyylit ovat minun makuuni, kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi. :)
Blogi, joka kertoo nuoren neisen, joka eroaa massasta ulkonäöllisesti ainakin, elämästä ja ajatuksista. Juttua vaatteista ja elämästä sekä toki hiuksista, jotka ovat minulle kuin lapsia. Juttua marsuista ja muista eläimistä. Kaikkea maan ja taivaan väliltä!
DJ Orion (YleX, Misc. Management). Elektroninen musiikki ja klubikulttuuri Suomessa ja ulkomailla.
Toimintaa, intohimoa, undergroundia, elävää kuolemaa, vaihtoehtokulttuuria, runoutta, kielipeliä, kirjallisuutta, mystiikkaa, vapaudenhimoa, Tosi Tahtoa, ihmisevoluutiota, taidetta ja magiaa Jyväskylän sykkivästä metropolista!
Poikkikulttuuriyhdistys Liekehtivän vuohen blogi. Kirjoittajat horisevat keskenään mitä sattuu, milloin mistäkin. Yleisimpiä aiheita lienevät musiikki, elokuvat ja ihmiselon yleinen kurjuus.
Kirjoista, kulttuurista ja sen sellaisesta - On books, culture and all that
Hyvät biisit kotoa ja ulkomailta.
Kuollutpiste - As I lay living - Deadpoint Weblog
KynyNasty esittelee erityisesti 80-luvun elektronista musiikkia, mutta monenlaista muutakin musiikkia mahtuu joukkoon. "Jos siinä on syntikka, se on varmasti hyvä!" Välissä livetään sivupoluille ja ollaan vasiten vittumaisia. Rakkauden kohteita mm. electro-funk-italo-disco. Pöljäilyä, hömpöttelyä ja pätemistä.
Laestadian Underground on kirjallinen hanke, joka käynnistyi lokakuussa 2008. Hankkeen tarkoituksena on kerätä nykyisiä tai entisiä lestadiolaisia tai liikkeen vaikutuspiirissä olevia ihmisiä yhteen keskustelemaan ja tuottamaan tekstejä. Hankkeen kuluessa tavoitteenamme on tuottaa kirjallista materiaalia ja tuottaa sekä kaunokirjallista että fikstiivistä tekstiä sisältäviä julkaisuja. Julkaisujen työniminä ovat "Kristityn kodin uusi lukukirja" ja "Siionin uudet laulut". Blogi ja hanke on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Olemme pohjoissuomalainen sissi- ja undergroundtyyliin toimiva kulttuurikanava, joka taistelee apatiaa ja eristäytyneisyyttä vastaan!
Blogin sisältö muodostuu erilaisista ilmiöistä, julkaisuista, tapahtumista ja omista kokemuksistani etenkin muodin, designin, taiteen ja musiikin rintamalla. Blogin pitäjä on nuori helsinkiläinen mies.
2 lähiön tyttöä laittaa kuvia.
Musafriikkien satunnaisia pohdintoja. Koukussa levyjen osteluun ja paskanjauhamiseen stereoiden äärellä.
Nalle seikkailee viattoman dekadenteissa absurdeissa sarjakuvissa.
Päiviä sarjakuvina.
OP! POP! FAB! ESP! 23! DADA! Elektroa! Undergroundia! Psykedeliaa! ITE-taidetta! Futurismia! Retroa! Hörhöilyä! Kulttikamaa! Seksiä! Silmäkarkkia! Tajunnanvirtaa! Surrealismia! Tamperetta!
"Music is my passion, saviour and way to live" Parikymppisen rokkitytön kiertue-päiväkirja! Pääosin kuvia ja kirjoituksia keikoista joilla käydään, mutta puhetta sieltä sun täältä nimen musiikki alla. Hyppää kyytiin tähän kiertue-bussiin!