Ajatuksia, kannanottoja sekä arkista elämää
Kirjoituksia päivän politiikan aiheista, sekä omia näkemyksiä ajankohtaisista asioista. Kertomuksia lapsiperheen arkielämästä. Lisämausteena siloin tällöin innostuneen "lauantaikokin" ruokaohjeita.
Avainsanaan kuuluu 11 blogia.
Kirjoituksia päivän politiikan aiheista, sekä omia näkemyksiä ajankohtaisista asioista. Kertomuksia lapsiperheen arkielämästä. Lisämausteena siloin tällöin innostuneen "lauantaikokin" ruokaohjeita.
Hajatelmia Euroopasta. Historiaa, filosofiaa, Euroopan unionia, eurooppapolitiikkaa ja politiikkaa aivan yleisesti pohtiva vasemmistolainen blogi.
Kepa-blogi mittaa planeetan pulssia ja takertuu kehitysyhteistyön pikkuseikkoihin. Se kertoo myös Kepasta ja sen ympärillä hyörivästä kehitysmaaliikkeestä. Kirjoittajat ovat kepalaisia, joilla on maailmanparantajan kukkahattu tukevasti päässään.
Kirjoittaja on Yhdysvaltojen ja Suomen kaksoiskansalainen ja asuu Kaliforniassa San Diegossa
Mahorkka.com on Venäjä-aiheinen blogi, joka kertoo Venäjästä, Venäjästä ja Venäjästä. Blogissa on ajankohtaista asiaa Venäjän politiikasta, yhteiskunnasta, taloudesta, kulttuurista, matkailusta ja mediasta.
Tämä on kriittisen eurooppalaisen Ralph Jaarin blogi. Kirjoitan arvioita EU:sta ja Suomen asemasta, politiikasta,kulttuurista, maailman menosta ja taloudesta.
The Ulkopolitist on kosmopoliittisten, suomalaisten nuorten aikuisten blogi kansainvälisestä politiikasta. Kirjoittajat jakavat näkemyksen, jonka mukaan suomalaista julkista keskustelua vaivaa sulkeutuneisuus sekä haluttomuus kohdata epävarmuutta – keskustelua käydään pienissä piireissä, tarkkojen raamien puitteissa sekä kylmän sodan varjossa. The Ulkopolitistin tarkoitus on luoda keskustelua maailmanpolitiikasta, kyseenalaistaa vanhoja viisauksia sekä tarjota paikka puheenvuoroille. Keskiössä ovat kysymykset Suomen paikasta muuttuvassa maailmanjärjestyksessä.
Lapin Kokoomusnuoret ry:n hallituksen puheenjohtajan poliittinen blogi, joka pyrkii politikoimaan koko poliittisen kentän aihealueista!
Suomi tarvitsee ammattitaitoisen edunvalvojan EU-parlamenttiin.
Blogissa valmistaudutaan marraskuun alussa järjestettäviin Yhdysvaltain kongressivaaleihin ja haetaan asetelmia vuoden 2012 presidenttipeliin.
Aiheina markkinat (asuntomarkkinat, työmarkkinat, hyödykemarkkinat), talous, politiikka (paikallispolitiikka/kunnallispolitiikka, valtakunnanpolitiikka, EU, puoluepolitiikka) ja media (lehdet, radio, verkkomedia, journalismi).