Kampusvaimo
Kampusvaimo-blogi kertoo Yhdysvalloissa vietetystä syksystä.
Avainsanaan kuuluu 298 blogia.
Kampusvaimo-blogi kertoo Yhdysvalloissa vietetystä syksystä.
Elämää ranskankielisessä Kanadassa. Opiskelua, sopeutumista, ihmettelyä ja arkea kaukana tutusta. kielien sekamelskaa ja kulttuurien törmäyksiä.
Kesätöissä Kanadassa
Kansanperinteen kirjoituksia uskomusperinteeseen, muinaishistoriaan ja kansantaiteeseen painottuen.
Blogi kertoo perheemme elämästä Malesiassa, pienistä arkisista tapahtumista ja sattumista täällä päiväntasaajan tuntumassa.
"Kauneuskokemuksia sieltä sun täältä"-blogiin olen kerännyt nimensä mukaisesti kauneuskokemuksia eri puolelta maailmaa, tällä hetkellä aika paljon Aasiasta, johtuen siitä että asun Jakartassa.
Kiina kuvina. Tähän valokuvablogiin tulen laittamaan kuvia Hangzhousta ja Kiinasta yleensä. Tämä on rinnakkaisblogi 08/06 aloittamalleni blogille Kellosta Kiinaan, joka on salasanalla suojattu perheemme elämästä ulkomailla kertova blogi.
Kun kesätöitä ei lukion jälkeen alkanut kuulua Suomesta, päätin sitten etsiä niitä vähän kauempaa. Niinhän siinä kävi, että eräänä aamuna löysin itseni Sveitsistä, tuosta rannekellojen, suklaakonvehtien ja pankkilaitosten luvatusta maasta. Kolme vuotta edellisestä saksan tunnista, nolla päivää lastenhoitokokemusta, kaksi ja puoli kuukautta sovittua au pair -pestiä. Näillä mennään, katsotaan, miten käy.
Kesätyttö kuvaa ja julkaisee joka päivälle uuden, oman kuvan. Tervetuloa mukaan! Every day a new photo. Welcome :)
Blogi perheemme (isä, äiti, 2 lasta) elämästä Kiinassa vuodesta 2011 alkaen.
Lapsiperheen arkea uudessa kulttuurissa
Expattielämää Kiinan Venetsiassa.
blogi ystäville, perheelle ja kylänmiehille. kirjoitetaan maailmalla, missä sitten ollaankaan. joskus sisältää politiikkaa ynnä muuta. aiheina mm. unkari, itä-eurooppa tai kaupungit (ks. kategoriat).
Kerron elämästäni Italiassa ja vähän Ranskassakin. Tiedossa kulttuurien törmellystä, arjen touhuja, matkakertomuksia, parisuhdetta ja ihan hyödyllistäkin infoa. Tarinointi maustettu sopivasti hömpällä, kivoilla kuvilla ja aurinkoisella asenteella, per favore!
Yhden ihmeellisesti tavallisen pulliaisen kummastelua, kompastelua ja ihastelua enemmän tai vähemmän vieterimäisessä elämässä.
Opiskelemassa venajaa Venajalla 10kk. 29.9.2005-30.6.2006. Kouluna toimii Pietarin valtion yliopisto ja sen alla filologianlaitos. Saa nahda osaako mies venajaa 10kk oleskelun jalkeen...
Dziin elämää Barcelonassa. Samassa taloudessa asuvat venezuelalainen aviomies ja masussa kasvava pieni tyttö.:)
Opiskelijatytön Erasmuselämää syksyn 2009 ajalta Pariisissa.