My T.O.
Elämää Torontossa.
Avainsanaan kuuluu 294 blogia.
Elämää Torontossa.
Vaaleaverikön arkea välimeren minisaarella Maltalla.
Göteborgissa opiskelevan kaksikymppisen Henrin elämä.
Mitä kuuluu Salzburgiin?
Tämän blogin tarkoitus on kertoa elämästäni vuoden ajan. Blogi on suunnattu erityisesti niille ihmisille, joita tiedän kaipaavani kotisuomesta. Kuitenkin myös kuka tahansa, joka on kiinnostunut asumisesta ulkomailla tai vaihto-opiskelusta, on tervetullut joukkoon!
Ehkä elämäni isoin extempore-ajatus oli keskeyttää yliopisto-opinnot, pakata matkalaukku ja lähteä au pairiksi Iso-Britanniaan. Kirjoittelen pääasiassa sukulaisia ja tuttavia varten.
20-vuotias espoolaistyttö muutti pieneen tshekkiläiseen kaupunkiin urheilun perässä. Tarinoita koriksesta, korkokengistä, kielimuureista ja kaikesta siltä väliltä :)
19-vuotias tyttö pakkasi tavaransa ja lähti kohti Englantia au pairiksi. Tulevaisuuden suunnitelmat on vielä auki ja tarkoituksena kirjoitella elämästä au pairina ja Englannista.
21-vuotias suomalainen lähti matkustamaan Ausseihin lukion jälkeen ja päätti sitten palata takaisin tällä kertaa yliopiston merkeissä. Opiskelee Asian studies & Communication ja Korean kieltä. Enimmäkseen hengailee etelä-korealaisen poikakaverinsa, suomalais-australiaisen tytön ja aussikurssikavereiden kanssa. Blogi taitaa nykyään olla enemmän sellainen avautumis-outlet kaikkeen elämään liittyvässä, Aasia-pakkomielteistä koulutehtäviin.
30v. kotiäiti pakkasi miehen & lapset lentokoneeseen ja ryhtyi "englantilaiseksi". Tervetuloa seuraamaan elämää ja lapsiperheen arkea Englannissa!
Blogi opiskelusta Aberdeenissä ja tällä hetkellä Istanbulista, jossa olen tekemässä opiskelijavaihtoa. Eli juttuja opiskelijavaihdosta, ensi vuoden työharjoittelusta, Britanniasta, kulttuurieroista ja arkipäiväisestä elämästäni.
Suomalaisen Skotlannissa opiskelevan psykologian opiskelijan blogi.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä. Kuinka käy leidin lehmämaassa?
Blogi kertoo suomalaisesta sairaanhoitajasta, joka muutti perheineen Pohjois-Norjaan miehensä töiden perässä. Päivittäisestä selviytymisestä uudessa kotimaassa. Retkeilyä, kalastusta ja ihan normaalia perhe-elämää:)
A crafter, upcycler, thrift-store fanatic, collector of old books, hoarder of vintage maps, part-time shop owner and a full-time nerd
Neljähenkinen suomalaisperhe on keväästä 2008 lähtien jakanut kuulumisiaan uudesta kotikaupungistaan Tallinnasta. Keväällä 2011 blogiväki muuttaa Kaliforniaan ja blogin näkökulma vaihtuu siten USA-painotteiseksi. Blogi jatkaa tutulla meiningillä ollen yhteydenpitoväline sukulaisiin ja ystäviin, mutta kertoen samalla yleisemminkin elämästä muilla mailla.
Iloisen 24-vuotiaan nuoren naisen kirjoituksia kotoa ja maailmalta. Opiskelut veivät ensin Suomesta Skotlantiin, sitten Kanadan kautta takaisin Skotlantiin ja nyt olisi edessä vuosi Lontoossa. Höpinöitä arjesta, opiskelijaelämästä ja vähän kaikesta muustakin. Tervetuloa!
Entinen opas pian kolmatta vuotta Maltalla. Blogista löytyy juttua elämästä saarella, opinnoistani brittiläisessä avoimessa yliopistossa ja matkustamisesta.
S2-opettajan kevät saksalaisessa kaupungissa, jossa Puolaan pääsemiseksi tarvitsee vain ylittää yksi silta.
Brisbanessa Australian itä-rannikolla (toistaiseksi pysyvästi) asuvan suomalaisen naisen mietteitä ulkomailla asumisen haasteista ja ihanuuksista, Suomi-ikävästä ja lähestyvästä kolmenkympin kriisistä.