Toisella Planeetalla
Unelmia ja toimistohommia Texasissa. "Uranainen" tilittää ja raportoi.
Avainsanaan kuuluu 380 blogia.
Unelmia ja toimistohommia Texasissa. "Uranainen" tilittää ja raportoi.
Työskentelen toimittajana kriisi- ja konfliktialueilla. Alueilla, joissa tapahtuu kansanmurhia, on nälänhätää, puutetta juomavedestä, riistoa ja muita levottomuuksia. Tulen täällä kertomaan työstäni ja asioista, joista valtamedioissa vaietaan. Länsimaissa on aiheita, joista esimerkiksi poliittisista syistä vaietaan. Niistä ei saa kirjoittaa, ei kertoa.
Hyvä sää on makuasia. Vain hengenvaarassa tietää elävänsä. Salossa ja Brysselissä asuva harrastajakuvaaja ja myrskybongari ottaa valokuvia ja kirjoittaa mm. valokuvauksesta, matkailusta, myrskyistä ja Belgiasta.
Lokakuussa 2010 menolippu Suomesta. Missä olen?
VAIN ELÄÄÄMÄÄÄ EI SEN ENEMPÄÄ
Arkea ja sunnuntaita vieraassa maassa. Yrityksiä ymmärtää ja tulla ymmärretyksi Luxemburgissa. Kommentointia sekalaisiin aiheisiin, tiedonmuruja ja omia oivalluksia.
Lautasellesi on kaksikielinen (suomi-eesti) ruokablogi hyvästä ruoasta ++++ Lautasellesi on kakskeelne (soome-eesti) toidublogi heast toidust.
In France the most common eye injury is getting a champagne cork in the eye.
Parikymppisen, ulkomailla asuvan suomalaisnaisen muoti- ja tyyliblogi (ja nykään aika urheilupainotteinen myös). Opiskelee toista vuotta ulkomailla ja on muuttanut pois suomesta kuusitoistavuotiaana. Asuja, inspiraatiota, sekä tavallista elämää tällä saarella.
Suomalainen nainen Arizonassa - elämää ja elämyksiä. Vegaani ja jonkin sortin taiteilijasielu. Pelailee roller derbyä ja vaeltaa.
Entisen Irlanti-työläisen ja teekkarin nykyinen vauvablogi tulevan isän silmin.
Blogi sai alkunsa kun lähdin Sveitsiin au pairiksi. Sen jälkeen kirjoittelin matkapäiväkirjaa Japaninmatkastani ja nyt on vuorossa japanologian opiskeluun liittyviä juttuja: opiskelijaelämää ja sen sellaista.
Pariisin Suomi-koulun blogi : oppilaitten taideteoksia, valokuvia tunneilta, uutisia, tapaamisaikoja, lomapäivämäärät sekä yhteystietoja. (Ylläpitäjä : Maurelita, Pariisi, Ranska)
fifin kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Laadukkaat linkit ja vinkit netin ihmeelliseen maailmaan
26-vuotiaan suomalaisen naisen elämää Australiassa, lopullinen muutto poikaystävän kotimaahan tapahtui marraskuussa 2011. Vuoden 2010 asuin Indonesiassa, Länsi-Jaavalla ja lyhyemmän aikaa vuonna 2007 Sumatran Banda Acehissa. Ollaan reissattu pitkin poikin ja suhde vienyt meitä ympäri maailmaa, ja kotimaana ollut myös mm. Meksiko, Guatemala ja Nicaragua, kuin myös yleinen hengailu telttaillen Panamassa, Costa Ricassa ja Marokossa. Rakastan matkustamista, muotia, kauniita vaatteita, ja tietenkin myös surffaamista ja elämää rannalla. Tällä hetkellä Tyyni valtameri sijaitseekin tien toisella puolella, noin kivenheiton päässä.
Enemmän tai vähemmän onnistunutta integrointia Milanon provinssissa Italiassa.
Havaintoja 30 vuoden aikana USA:n Vapaasta Maailmasta, Kalifornia, Los Angeles, Malibu. Ruosteläikät alkavat näkyä aika selvästi tämän ainoan supervallan pintakiillossa - jenkkilä on Länsi Leningrad jossa julkisivun takana on mielenkiintoisia mörköjä.
Elämän vivahteita, hetkessä elämistä ja maailmaan tutustumista. 27-vuotias nainen ihmettelee elämää askel askeleelta. Kirjoituspaikka vaihtelee, alunperin tämä oli matkapäiväkirja ja tapa pitää yhteyttä Suomeen. Nyt asustelen taas Suomessa ja blogi kulkee mukana arkipäivän elämässä.