Friends, Fitness & Feelings
17 vuotias liikuntaa, shoppailua ja hyvää ruokaa rakastava tyttö kertoo elämästään.
Avainsanaan kuuluu 43 blogia.
17 vuotias liikuntaa, shoppailua ja hyvää ruokaa rakastava tyttö kertoo elämästään.
Ennen liikuntaa inhonneen ja savuista baarielämää rakastaneen nykyisen liikkujan blogi. Laihtumista, elämäntapojen muutosta, liikuntaa, liikuntaa, liikuntaa, linkkivinkkejä liikunnasta, ajatuksia.
24-vuotiaan triathlonistin tarinoita elämästä, urheilusta ja arjesta. Kertomuksia yliopisto-opiskelun, työteon ja tavoitteellisen kestävyysurheilun yhdistämisestä. Treenejä ja ruokailuja päiväkirjamuodossa. Kisakuulumisia.
rajua menoa pohjolassa
miehen näkökulmia miehen elämään sisältäen kaikkea tärkeää kuten työ, kuntoilu, maanpuolustusharrastus, kulttuuri jne
Kuvia Näsijärveltä ja Tampereelta mutta myös muualta missä sitten ikinä liikunkin.
Painoton kellari, jossa hienostunut älyllisyys ja bakkanaalinen ilveily vetävät köyttä. Paikka jossa ei voi tehdä mitään väärin. Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksuu halvalta kuohuviiniltä, on täynnä Zaumia, mielentakaista kieltä.
Blogi matkustushullusta, joka suunnittelee muuttoa Barcelonaan v.2012.
Tuttu ja turvallinen Tallinna. Vai Onko? Tämä nuori nainen aikoo ottaa selvää. Minä olen Emmi. Muutin opiskelemaan syksyllä 2011 päiväristeilyn verran tuttuun kaupunkiin, Tallinnaan. Missiona selvittää lähinaapurimme tarjonta ja jakaa paras anti myös teidän kanssa.
Elämää urheillen ja hyvästä ruoasta nauttien. Blogi käsittelee urheiluhullua opiskelijaa, joka harrastaa triathlonia ja ruoanlaittoa. Opiskelijakeittiössä syntyy muutakin kuin makaronilaatikkoa ;)
Triathlonia ja muita kestävyyslajeja kovalla asenteella. Myös ruokareseptien kokeiluja.
Perus shittiä kahen tytön elämästä :D
Unelmia, haaveita ja elämää 21-vuotiaan vaimon ja sisustusalan opiskelijan näkökulmasta. Kauniita hetkiä elämästä linssin läpi, sisustustamista, kirppislöytöjä ja käsillä tekemistä.
24-vuotiaan opiskelija-urheilijan tarinoita arjesta, treenistä, ruokavaliosta ja elämän pienistä iloista.
Hikoilua, fiilistelyä, avautumista, pohdintaa. Treenaamisesta, elämästä, itsestäni.
monimuotoista urheilua helsingissä.
Urheilua, syömisiä ja ajatuksia wannabe spartalaisen näkökulmasta