Kesäkuntoon - Vaikka Väkisin
Terveellinen laihdutusblogi. Tarkoituksena olisi päästä kesäkuntoon ´10.
Avainsanaan kuuluu 291 blogia.
Terveellinen laihdutusblogi. Tarkoituksena olisi päästä kesäkuntoon ´10.
Completely incomplete You'll feel you'll go overboard 'Cause you're incomplete
Yleistä höpinää parikymppisen opiskelijan elämästä.
Aiemmin Elleissä blogiaan pitänyt Timo Näsänen siirtyy nyt kirjoittamaan Ajassa-osioon. Timo on koulutukseltaan valt. kand. ja toiminut pitkään työelämän ja ammatillisen koulutuksen kehittämistehtävissä. Kirjoituksissaan hän käsittelee erilaisia työelämään, osaamisen ja talouteen liittyviä kysymyksiä. Blogimerkintöjä voi mielellään kommentoida ja esittää kysymyksiäkin ratkottavaksi. Mikäli kysymykset liittyvät Timon osaamisalueisiin, hän vastaa niihin tai käsittelee asiaa ajan ja mahdollisuuksiensa puitteissa.
Oivalluksia elämästä, ja elämää sairauden kanssa.
Olen joutunut työssäni ajattelemaan liikemiesmäisen harkitsevasti mutta henkilökohtaisessa elämässäni olen naiseudestani nauttiva nainen. Pyrin pois oravanpyörästä ja haluan siksi blogissani kehittää pehmopuoltani. Koen olevani kuin vedenjakajalla ja aiheet valikoituvat itsestään siitä asemapaikastani käsin, miten milloinkin.
Aimo annos ajatuksia ja mietteitä vaihtelevalla menestyksellä.
Ei mikään yhden asian blogi. Sitä sun tätä, älä täppäämättä jätä!
Sekalaista nuoren naisen avautumista opiskelusta,töistä,shoppaus-riippuvuudesta,loputtomiin kasvavista veloista,stressistä ja kaikesta muusta mahdollisesta maan ja taivaan välillä..
Turkulaisen vihreän kansanedustajan Janina Anderssonin blogi, jonka ulkonäössäkin näkyy hänelle tärkeä Itämeri-teema. Blogista löydät mietteitä ajankohtaisista asioista, valtiopäivätoimia, vierailuja, ihmisten kohtaamisia ja kaikkea mahdollista mikä liittyy kansanedustajan työhön. Kotisivuilta www.janina.fi löydät perustietoja Janinasta ja päiväkirja-arkiston vuodesta 2000 alkaen.
Laadukkaat linkit ja vinkit netin ihmeelliseen maailmaan
Ajatuksia työstä, elämästä ja onnellisuudesta. Ja puutarhasta! Joskus vähän kritiikkiäkin.
Töitä, tarinoita ja torakoita.
Täällä lymyää yks shoppailuhullu. Omistan ihan liikaa vaatteita ja meikkejä, mutta jostain syystä niitä pitää vaan haalia koko ajan lisää.. Yritän myös löytää pysyvästi liikuntaharrastuksen, jotta oppisin hallitsemaan painoani.
Sirpa Kuvaja, matkailuyrittäjä Suomutunturilta kirjoittaa Lapin luonnosta, yrittämisen arjesta, matkailuasioista ja ajankohtaista tapahtumista ja sattumuksista.
Aikuinen opiskelijanainen yrittää pärjätä tapahtuma- ja kokousmatkailun amk-opintojen, työelämän ja parisuhteen kiemuroissa.
"I like my money right where I can see it - hanging in my closet" -Carrie Bradshaw