Piipertelija
40+ sh-äipän ajatuksen virtaa..ja käsitöitä, askartelua, tuunailua..sekä muuta mieleen tulevaa
Avainsanaan kuuluu 425 blogia.
40+ sh-äipän ajatuksen virtaa..ja käsitöitä, askartelua, tuunailua..sekä muuta mieleen tulevaa
Olen kahden pienen pojan (4v ja 2 v) äiti Pohjanmaalta. Intohimonani on oman kodin sisustus maalaisromanttisella tyylillä. Perheeseeni kuuluu myös ihana aviomieheni sekä koira ja kissa. Harrastan kaikenlaisia käsitöitä, juoksemista sekä puutarhanhoitoa.
Paluumuuttaja tekee lähtöä pienelle paikkakunnalle. Kirjastonhoitajan elämää, äitiyttä, henkeäsalpaavia käänteitä arjen keskellä (ruudulliset vai pilkulliset hyllypaperit). Juttua kirjoista, kirjoittamisesta ja omasta navasta ja välillä hieman vahtikoiran räkytystä!
Marsipaanikakkuja ja koristeita, Tildailuja, tuunausprojekteja sekä muita inspiraatioita. Vähän kaikkea mitä mieleen tulee =)
Sanoja ja kuvia elämästä Heitteille jättäytyneiden hotellissa - ihanassa, kamalassa, keltaisessa talossa.
Käsitöitä harrastava kotiäiti. Kolme tytärtä, esikoinen enkelinä (kohtukuolema 01/07), toinen 01/08 ja kolmas 01/10
Vaatetusompelijan ja kolmen lapsen himailua. Pinnalla kierrätysideologia, kotikeittiön kokeilut, kodin sisustaminen ja kotiäiteilyyn uudestaan asennoituminen opiskelijaelämän jälkeen.
Tavallinen talo pullollaan tavallista elämää, sisutamista ja tuunausta. Lasten kanssa touhuilua... Puutarhan hoidon opettelua. Sisustustyyli lähinnä sekametelisoppaa, vähiten kuitenkin modernia.
50-luvun rintamamiestalon, oman kodin kunnostusta, kalusteiden remontointia, sisustusta, löytöjä ja niiden tuunailua. Ohessa ajatellaan elämää sen monine juonteineen.
Toimistossa arkisin pakertava nainen kirjoittaa rakkaista käsityöharrastuksistaan ja käsillä tekemiseen liittyvistä ajatuksistaan. Lisäksi pohdintaa käsitöistä, ekologisuudesta ja ympäristöstä.
Lapikas, äiti ihminen joka rakastaa käsitöitä, sisustamista ja kaikkea kaunista, esittelee tekosiaan ja kertoilee elämästään. Näpertelee siis kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Elelee pienen tytön ja miehensä kanssa vanhassa talossa, jossa ei eletä hetkeäkään ilman vasaran naputusta tai maalin tuoksua..and we love it!
Parikymppisen opiskelijan juttuja neulomisen ihmeellisestä maailmasta ja rakkaudesta pehmeisiin lankoihin.
Pämppä puuhaa ja tuunaa - intohimona askartelu!
Siskosten elämää käsitöiden parissa. Vikatikkejä ja onnistumisia, kädentaitomatkailua ja messuilua. Ei ehkä niin vakavasti otettavaa tosissaan tekemisen meininkiä. Lankaa, kangasta, helmiä ja kaikkea muuta mitä ilman tosi naiset eivät pärjää. Kirjoittajina Vika ja Tikki
...silloin kun tekee tai näkee jotain mukavaa. Elisa says oh whenever she sees or does something nice.
Talo maalla ja rivitalo kaupungissa. Tavallisen ihmisen tavallista elämää, mökkielämää, sisustamista, kirpputoreilla penkomista, tuunausta ja tuhertamista. Joskus ihan onnistumisiakin.
Tyttöilyä, tulella leikkimistä, Sirkusorkesteria, mustaa tukkaa, liian lyhyitä hameenhelmoja ja luvattoman paljon kahvia sekä kissankarvoja. Toivoton materialisti ja onnellisen epäonnistunut perfektionisti.
20. Tykkää tehdä itse, huomautella epäkohdista, juoda kaakaota niin että tulee paha olo, puhua sarkastisesti, pukeutua (kauniisti), haaveilla ja aiheuttaa hämmennystä. tatuoinnitXmielipiteetXtyyliXelämäX paskanjauhantaXlovin' it
Elämää vanhassa puutalossa ja sen pihamaalla. Valokuvaan, haaveilen, sisustan kotia ja puutarhaa yhä etsien sitä omaa tyyliä. Bloggaan arjesta, unelmista, asioista, jotka ilahduttavat itseäni ja koitan löytää arjen keskeltä ripauksen kauneutta. Innostun milloin mistäkin ja harmittelen enemminkin tekemättä jääneitä asioita, kuin niitä, mitä on tullut tehtyä...