Suomen Yritysvalmennustohtorit
Blogissa on asiaa yritysvalmennuksesta, yrittäjyydestä, koulutuksesta ja opetuksesta.
Avainsanaan kuuluu 110 blogia.
Blogissa on asiaa yritysvalmennuksesta, yrittäjyydestä, koulutuksesta ja opetuksesta.
Panopticonin sisar ja seuraaja. Ajatuksia elämästä paluun jälkeen.
"Talkkarit" on Taloustutkimuksen yritysblogi, johon tutkijamme kirjoittavat ajatuksiaan tutkimuksista ja tutkimusmaailmasta sekä ajankohtaisista ilmiöistä niihin liittyen. Blogimme voi myös ottaa kantaa koko toimialan, yksittäisten tutkimusratkaisujen tai -aihealueiden kehittymiseen, sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Kannustamme myös Teitä, blogimme lukijoita, dialogiin kanssamme - vaihdetaan ajatuksia!
Yliopisto-lehden toimitus katsoo maailmaa
Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevän työryhmän blogi.
Kirjoituksia kirjoista, kulttuurista, tutkimuksesta, musiikista, ja vähän henkilökohtaisistakin asioista.
Wasedan yliopistossa vierailevana tutkijana työskentelevä Vili Lehdonvirta kirjoittaa tieteestä ja turhuuksista Kaukoidän näkökulmasta. Hänen mielenkiintonsa kohteita ovat läpiverkottunut yhteiskunta, teknologia ja trendikuluttaminen.
Vankkaa tutkimustietoa ja gallupit, joista selviää totuus.
Helsinkiläisen tutkijan sarjakuvablogi tutkijan ammatista, lääkärin työstä, elämästä, rakkaudesta ja paljon muusta.
Anssi Smedlund työskentelee palveluliiketoiminnan ja yritysverkostojen tutkijana Teknillisessä Korkeakoulussa. Kesän 2008 hän viettää Tokion teknillisessä yliopistossa vierailevana tutkijana ja raportoi tähän blogiin tekemiään huomioita Japanin taloudesta ja päivittäisestä elämästä. Uusi kirjoitus ilmestyy kesän ajan tiistaisin ja perjantaisin.
Tutkijan mietteitä on blogi, jossa käsitellään blogin kirjoittajan eri tieteeseen liittyviä intressejä: tutkimusprosessi, tiedeviestintä, kuvajournalismi ja kulttuuri.
Yliopisto-lehden blogi
Blogissa käsitellään tutkimusalaan ja asiakastyytyväisyyteen liittyviä asioita. Erityisesti tarkastellaan tapaa, jolla media käsittelee ja julkaisee erilaisten tutkimusten tuloksia.
Matkaopas tutkimuksesta silmänliiketutkimukseen
37-vuotias akateeminen nainen etsii tietä uuteen onneen
Työväenhistorian uutisvirtaa on Työväen Historian ja Perinteen Tutkimuksen Seuran ylläpitämä blogi, jossa käsitellään ja seurataan alan tutkimusta ja keskusteluja.
Ajatuksia etsimisestä laadullista tutkimusta tehdessä - Aiheet vaihtelevat viestintätieteestä ja terminologiaopista tieteen- ja liikunnanfilosofian kautta biologiaan sekä ravitsemukseen ja terveydenhoitoon