Teemukin äärellä
Päivitetty 6 tuntia, 3 minuuttia sitten
- Avainsanat:
- tanssi
- tietotekniikka
- tutkimus
Avainsanaan kuuluu 110 blogia.
pienen yrityksen tilintarkastus
KTT Margit Niemelän blogi, jossa on perheyrittäjyyteen ja tutkimukseen liittyviä linkkejä.
Poimintoja ja havaintoja kotimaisista tiede- ja kulttuurilehdistä
Anssi Smedlund työskentelee palveluliiketoiminnan ja yritysverkostojen tutkijana Teknillisessä Korkeakoulussa. Kesän 2008 hän viettää Tokion teknillisessä yliopistossa vierailevana tutkijana ja raportoi tähän blogiin tekemiään huomioita Japanin taloudesta ja päivittäisestä elämästä. Uusi kirjoitus ilmestyy kesän ajan tiistaisin ja perjantaisin.
Innosta kertoo Lahden ammattikorkeakoulun Innovaatiokeskuksen kuulumisia. Innovaatiokeskus tekee tutkimus- ja kehitystyötä yhdessä yritysten ja muiden alueen toimijoiden kanssa.
Kertomuksia elämästä tutkimusmaailmasta ja varsinkin sen ulkopuolelta. Epäonnistuja tilittää tuntojaan omalla tavallaan.
Arkielämän koe-eläimenä olemisesta, uteliaisuudesta kaikkea inhimillistä kohtaan ja matkasta paremmaksi ihmiseksi. Blogin kirjoittaja suunnittelen leikkimielisiä noin viikon kestäviä kokeita, joissa toimii itse koe-eläimenä.
Blogi kertoo sivustoista, joissa voi ansaita palkintoja osallistumalla erilaisiin mielipidekyselyihin.
Uumalle kertynyt jokunen talvikilo ja tirpat virittelevät jo kevätaarioita! Mikä neuvoksi? Apu löytyy PIKADIEETEISTÄ! Vai löytyykö? Suklaamanna ottaa käsittelyyn neljä höpöhöpökuuria tosimielellä pilke silmänurkassa :)
Blogissa käsitellään laajalla skaalalla valiten viestintään, mediaan, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, politiikkaan ja yritystoimintaan liittyviä asioita.
Blogissa esitellään Kauniita Tarinoita pienin kuvin: lyhyitä matkoja historiaan rakennuksissa, esineissä ja ympäristössä.
Blogissa käsitellään tutkimusalaan ja asiakastyytyväisyyteen liittyviä asioita. Erityisesti tarkastellaan tapaa, jolla media käsittelee ja julkaisee erilaisten tutkimusten tuloksia.
Asiaa peleistä ja pelaamisesta pelaajan ja pelitutkijan silmin.
Mission impossible - not. Nuoren tutkijanalun blogi omasta tutkimuksestaan, joka alkoi gradusta ja vie vielä ties minne! Blogissa käsitellään kaupungin ympäristöteemoja ja esimerkiksi ilmastonmuutosta. Ja laitetaan vettä purkkiin!