Pehmeitä paikkoja
Ollakseen olemassa on pukeuduttava.
Avainsanaan kuuluu 242 blogia.
Ollakseen olemassa on pukeuduttava.
Kirjailijan urasta haaveilevan naisenalun elämää horjuvan mielenterveyden ja syvän kotipaikkakuntainhon kanssa. Ajatuksia, pohdintoja ja tietysti ponnistelua kohti täysi-ikäisyyttä.
Pieni tyttö ihmettelee suurta maailmaa ja sen menoa.
ajoittain todellisuuspakoisen nuoren naisen ajatuksia maailmasta, ihmisistä ja elämästä yleensä. tunteita, tapahtumia, pohdintaa ja tulkintaa.
Blogini, matkakertomukseni, rönsyilee reunojen yli elämän mukana. Elämä on unta ja uni on elämää. Niitä yhdistää tietoisuus.
tämä on se elämä, tämän minä tahdon elää.
Kerron elämästäni/ päivän tapahtumista päivittäin, joskus saattaa lipsua mutta koitan pysyä jokapäivässä. Kirjoitan välillä kysymyksiä joihin haluaisin vastauksia(:
Erään miehen blogi ajatuksenvirralle elämästä, ihmissuhteista ja ihmisten käytöksestä. Sekä kaikkea matkailusta musiikkiin ja seksiin, gonzoilua unohtamatta.
Runoblogi ihmisestä, ajatuksista, tunteista ja kaikesta mahdollisesta. Omia runoja omasta elämästä.
Blogi ihan kaikesta mahdollisesta mikä elämässä milloinkin askarruttaa. Blogi toimii tavallaan sylkykuppina kaikelle, mitä sisältä löytyy. Joskus rumuutta, joskus kauneutta, mutta aina se on aitoa.
Luke kirjoittaa Sinulle. Sinä on eronnut ja jätetty. Sinä ei luota itseensä eikä muihin ihmisiin. Sinä tuntee häpeää eron takia. Sinä luulee, että hän on pysyvästi rikottu.
Opiskelija Tampereelta haaveilee ja kirjoittaa elämästään.
Tarina tytöstä, joka tunsi.
CHECK IT! ;)
Viljamia vituttaa vaikka mikä. Pääasiassa naiset ja ihmissuhdepaska.
omalla polulla on huuhaa terapiaa, psykologista elämän pohdintaa ja kaikkien arjen kummallisuuksien keräämistä yhteen blogiin. Uskokoon ken voi! Tänne kirjoitamme oivalluksiamme ympäröivästä maailmasta. ihmettelemme, epäilemme, nauramme, nautimme ja kannustamme Laitamme tänne hyviä juttuja, jotka auttavat eri tavoin omalla onnen polulla Leena ja Mirka
Blogissa ajatuksia ja tunteita/mietteitä elämästä sekä normaaleista päivistä. Blogin takana 16-vuotias tytttö jonka elämään kuuluu ammattilukio, mallin ura, perhe, parisuhde sekä ystävät.
Ihastunut.net on päivien piristykseksi luotu palvelu, jossa voit anonyymisti kertoa tunteistasi sekä lukea ja kommentoida muiden kirjoituksia.
Pieni ihminen. Masennuksen kourissa. Etsii suuntaa, mutta ei tiedä minne mennä? Tahtoo jakaa kokemuksensa muiden kanssa ja yrittää epätoivoisesti löytää kultaista keskitietä.
Äiti, tytär ja paha syöpä