Love the Way You Lie ~
Eli tällanen 15-vuotias yläasteen viimeistä luokkaa käyvä tyttö kirjoittelee elämästään ja itselleen tärkeistä asioista. myös kuvia blogissa on ja tulee myös vastaisuudessa olemaan (:
Avainsanaan kuuluu 216 blogia.
Eli tällanen 15-vuotias yläasteen viimeistä luokkaa käyvä tyttö kirjoittelee elämästään ja itselleen tärkeistä asioista. myös kuvia blogissa on ja tulee myös vastaisuudessa olemaan (:
16-vuotias tyttö pohtii elämäänsä, sen merkitystä ja tapahtumia yhdessä masennuksen, ahdistuksen, terapian ja tunnesolmujen kanssa.
Ihastunut.net on päivien piristykseksi luotu palvelu, jossa voit anonyymisti kertoa tunteistasi sekä lukea ja kommentoida muiden kirjoituksia.
Olen 15-vuotias vahvaluonteinen tyttö. Blogissani pohdin omaa elämääni, joten sen sisältö pohjautuu siis täysin siitä mitä elämäni tuo tullessaan. En pidä itseäni mitenkään erikoisena tai kamalan onnekkaana. Olen mielestäni ihan tavallinen tyttö ja yritän asenteeltani olla ainasuhtpositiivinen, mikä ei tietenkään ole helppoa, saatikka aina onnistu. Kirjoitan blogia ensinnäkin siksi, että rakastan kirjoittamista, lisäksi haluan myös kasvaa ihmisenä ja uskon tästä olevan sen asian kanssa jotakin hyötyä, niin ja myös siksi, että jos blogilleni löytyy lukijoita, niin olisi mahtavaa kuulla myös muiden pohdintoja elämän eri tilanteista yms.! (:
Balilais-Espoolainen tyttö kirjoittaa elämänsä arjesta, iloista ja suruista kansainvälisin silmin!
Neljätoista vuotta vanha tyttö kirjoittelee Helsingistä blogiinsa elämästään, tekemisistään ja ajatuksistaan.
Pikkuhiljaa aikuistuvan nuoren tytön elämää eilen, tässä, nyt ja huomenna.
Pieni tyttö ihmettelee suurta maailmaa ja sen menoa.
Kirjoitan elämän outoudesta, tunteista ja asioista joita puolustan tai olen vastaan.. Olen vapaamielinen ihminen ja bi joten sen mukaista settiä :)))
Arkielämän koe-eläimenä olemisesta, uteliaisuudesta kaikkea inhimillistä kohtaan ja matkasta paremmaksi ihmiseksi. Blogin kirjoittaja suunnittelen leikkimielisiä noin viikon kestäviä kokeita, joissa toimii itse koe-eläimenä.
random days/ random thoughts// random shit///
Olen 54 v heikko ja herkkä, mutta rohkea nainen. Blogissani ravistelen luurangot ulos kaapista ja tarvittaessa nostan virtahevot pöydälle. Osaan toteuttaa kaikkia näitä tunneskaaloja; angstia, sääliä, yksinäisyyttä, saituutta, mustasukkaisuutta ja traumoja. Olen perehtynyt myös parisuhteellisuusteoriaan. Tule vaihtariksi uuteen blogiini.
Kun nöhvö mies tavaa aakkosia ja yrittää pysyä naisten perässä. Sanotaan mitä tunnetaan ja pelätään mitä sanotaan.
Pieni ihminen. Masennuksen kourissa. Etsii suuntaa, mutta ei tiedä minne mennä? Tahtoo jakaa kokemuksensa muiden kanssa ja yrittää epätoivoisesti löytää kultaista keskitietä.
Ihmettelen ja ihailen olemassaoloa. Kyseenalaistan kaiken, ajattelen vapaasti, valitsen vapaasti. Uskon rakkauden voittoon.
Opiskelija Tampereelta haaveilee ja kirjoittaa elämästään.