Live your life. ♥
Moi, olen Virolainen tyttö, joka on asunut jo 4 vuotta Suomessa ja joka tykkää muodista ja suunittelusta. Blogini postaukset liittyvät pääasiassa minuun, tunteisiin ja päivän tekemisiin. Aina välillä löytyy muotiinkin liittyvää (:
Avainsanaan kuuluu 216 blogia.
Moi, olen Virolainen tyttö, joka on asunut jo 4 vuotta Suomessa ja joka tykkää muodista ja suunittelusta. Blogini postaukset liittyvät pääasiassa minuun, tunteisiin ja päivän tekemisiin. Aina välillä löytyy muotiinkin liittyvää (:
Kirjoitan suhteestani mieheen. Tai siis eihän meillä mitään suhdetta ole. Emme seurustele. Ei missään nimessä. Hengataan. Oleillaan. Vietetään aikaa. Emme ainakaan käy treffeillä. Ollaan tosi vapaita kulta. Mutta miten käy kun toista ahdistaa vapaus, toista sitoutuminen? Miten meille käy?
Kirjotan blogiin päivän tapahtumista, sekä omista kuulumisista. :--)
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Blogi, joka käsittelee oman itseni tunteiden ja elämänkokemuksia.
Sanavalmis 16-vuotias tyttö kirjoittaa elämästään ammattilukion, mallivalmennuksen ja perheen keskellä arjestaan ja ajatuksistaan.
Pääkaupunkiseudulla asuva lukiolaistyttö kirjoittaa omasta elämästään, ajatuksistaan ja itselleen tärkeistä asioista.
Miten ihmiset hoitavat ihmissuhteitaan, tai jättävät hoitamatta, on loputon mysteeri. Tätä pohtiessa ja selvitellessä menee aikaa, pääsee itkemään ja nauramaan. Koska mikään ei ole mahdotonta. Hyvässä eikä pahassa.
Kaikenlaista kirjoittelua pääasiassa luultavasti omasta tyylistäni ja asioista joista pidän, mutta myös aiheen vierästä useasti.
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Seikkailua ihmissuhteiden viidakossa. Pohtimista seksuaalisuudesta, seurustelusta ja seksistä.
Pelle Gudsson kirjoittaa taustoja tunnekarttasivustolla www.taiwas.net/tunteet mainituille tunteille.
Kivaa olla kevyt? 18-vuotiaan anoreksiaan sairastuneen tytön matka kohti hieman fun heavympää elämää, tavoitteena paraneminen. Tappelua syömishäiriömörköä vastaan - kivinen tie kohti vapautta.
Usein matkallaan kompastelleen blondi-naisen (40+) ajatuksia ja mietteitä paluusta vankilasta siviiliin. Salaa julkisesti pistän arkisia tapahtumia ja ajatuksiani muistiin...Kommentit tervetulleita! :)
Kuvia elämästäni, videotöitä. Kiinnostavia asioita. Elämääni. Mitä minä haluan elämältä?
They can all call me a whore, but no one in this world dies, a virgin; Life fucks us all.
helsinkiläinen nainen opettelemassa tietoista läsnäoloa nyt-hetkessä.
Seksistä kitaranviritykseen