don't hate on me
kertoo eri tunteista!
Avainsanaan kuuluu 217 blogia.
kertoo eri tunteista!
Maailman epäsäännöllisin bloginpitäjä, joka ahdistuu useammasta asiasta kuin monet osaavat ajatellakaan.
Tarinoita elämästä, arkipäivistä ja tunteista.
Pohdiskelen blogissani kaikenlaista elämään liittyvää. Tunteista, ajatuksista, peloista, onnesta, elämäntarkoituksesta... Kysyn kysymyksiä ja kerron kokemuksia.
Kirjoitan suhteestani mieheen. Tai siis eihän meillä mitään suhdetta ole. Emme seurustele. Ei missään nimessä. Hengataan. Oleillaan. Vietetään aikaa. Emme ainakaan käy treffeillä. Ollaan tosi vapaita kulta. Mutta miten käy kun toista ahdistaa vapaus, toista sitoutuminen? Miten meille käy?
Runoja ja rakkautta. Siihen väliin kaikkea mitä sielu sietää. Elämää ja noh, elämää.
Pääkaupunkiseudulla asuva lukiolaistyttö kirjoittaa omasta elämästään, ajatuksistaan ja itselleen tärkeistä asioista.
Kaiken näköistä hölynpölyä ja höpinää =)!
Moi, olen Virolainen tyttö, joka on asunut jo 4 vuotta Suomessa ja joka tykkää muodista ja suunittelusta. Blogini postaukset liittyvät pääasiassa minuun, tunteisiin ja päivän tekemisiin. Aina välillä löytyy muotiinkin liittyvää (:
23v nainen elämän koukeroissa. Shoppausta, elämää, miehiä, laihdutusta, henkilökohtaista terveyttä. Melkein 3 vuotta non-Hodgkinin syöpää sairastanut ja 25.11.2011 julistettu vihdoin terveeksi.
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Nuoren tytön lyhyitä väkerryksiä ja runon yritelmiä maailmasta ja tunteista ja vähän kaikesta mahdollisesta.
ns. vähän niinkun parsuhde, rakkaus, tunteet, ikäero, paskaa, elämä, mietteet, ahdistus, tulevaisuus
Suomalainen 30-ja jotain nuori neiti Pariisin ihmemaailmassa. Kirjoitan elamasta tassa ihanassa kaupungissa, ulkosuomalaisuudesta, muodista seka taiteesta - syvallisella otteella.
23-vuotias valmistuva sosionomi + lastentarhanopettaja ja 6.7.2011 syntyneen pienen tytön äiti. Kirjoittelen vauva-arjestamme, ensi kesän hääsuunnitelmista ja kaikesta muusta elämän varrella.
Isojen ja pienten elämisen ja ihmisen asioiden ihmettelijä ja kuvaaja joka rakastaa elää ja jonka runonsuoni sykkii aivan omaan tahtiinsa.
Blogi käsittelee parikymppisen Helsinkiläisnaisen elämää valokuvien, musiikin, taiteen ja tunteiden kautta.
Seikkailua ihmissuhteiden viidakossa. Pohtimista seksuaalisuudesta, seurustelusta ja seksistä.