Varpunen
Designista tykkäilevä, sisusteleva ja puuhasteleva äitiyslomailija jakaa kotinsa pieniä ja suuria sisustusideoita, järkkäilee loputtomasti ja innostuu tyylikkäistä lastentavaroista.
Avainsanaan kuuluu 406 blogia.
Designista tykkäilevä, sisusteleva ja puuhasteleva äitiyslomailija jakaa kotinsa pieniä ja suuria sisustusideoita, järkkäilee loputtomasti ja innostuu tyylikkäistä lastentavaroista.
1994 syntynyt tyttö kertoo elämästään,tyylistään ja ajatuksistaan. Harrastuksina meikkailu ja tatuoiminen. Blogissa paljon postauksia meikeistä, myös tuote-esittelyjä piilolinsseistä ja peruukeista
Olemme kahden opiskelijan ja rakennamme parhaillaan ark-muotoilualan Almost there.fi-sivustoa. Sen tavoitteena on antaa ääni Suomen tuleville huippumuotoilijoille - muotoilijoille, jotka ovat menestyksensä alkutaipaleilla. Sivuston päämääränä on tarjota näkymisen paikkaa opiskelijoille, joilla on hyviä tuotteita, mutta jotka eivät vielä ole vakiinnuttaneet asemaansa muotoilumaailmassa. Toisaalta sivusto myös arkistoi uutta suomalaista muotoilua ja pyrkii luomaan yhteyksiä muotoilijoiden, yritysten ja suuren yleisön välille. Almost there -sivustosta halutaan luoda kaikkien suomalaisten muotoiluopiskelijoiden ja nuorten muotoilijoiden ikkuna maailmalle.
Interior design by Dla (since august 2011) on Lempäälässä tilasomistusta opiskelevan nuoren naisen oppimispäiväkirja kaikista ammattiaineiden projekteista, asiakastöistä, messukäynneistä etc.
20 -vuotias tyttönen avaa vaatekaappinsa salat :)
Lifestyle Only! Vanity Backstage. Toivottavasti viihdytte :)
Kuvia ja tarinoita koruharrastuksen parista suomeksi ja englanniksi. Joskin tarinaa ei voi välillä estää rönsyilemästä muodin, sisustuksen tai matkailun pariin.
Kirjoituksia muodista ja siitä, miten unelmasta voi tehdä ammatin.
Tekstiili- ja vaatetusalan opiskelijan elämää vaatteiden ja muodin syleilyssä.
This blog includes design, decoration, trends, fashion, art, music, people and also something else. Having fun and sharing loved things with you all!
17-vuotias tyttö Keski-Suomesta, juttuja pääosin omasta elämästä ja tyylistä, välillä myös kynsistä ja muusta päivittäisestä hömpästä!
Qu'est-ce que c'est?
Fiilistelyä kauneuden, tyylin ja elämästä nauttimisen parissa. Blogi naisellisuuden ihanuudesta elämän jokaisena päivänä.
Pukeutumisneuvontaa opiskellut, muotia, sisustamista, näpertelyä ja ruokaa rakastavan nuoren kotiäidin blogi elämästä. Ohjeita pukeutumiseen, vinkkejä kaikkeen mahdolliseen ja ruokareseptejä. Elämää!
Tää blogi tulee sisältään paljon juttua meikkaamisesta, tyylistä, hiuksista, kynsistä, shoppailusta ja kaikesta ihanista girly thingseistä. ♥ Tietty mukaan saattaa joskus lipsahtaa myös vähän lifestyleä. Joten pidemmittä puheitta tervetuloa vaan uudet lukijat ja selailijat! ps. tykkään kommenteista. ü
Fashion Unit Oy on jyväskyläläinen muotialaan erikoistunut mallitoimistopalveluita, muotinäytöksiä ja muotitapahtumia tuottava yritys. www.fashionunit.fi
* Havaintoja. Elämää ja ilmiöitä. Helsingistä, Suomesta, maailmalta ja talouselämästä. Parikymppisen helsinkiläismiehen silmin. Blogi joka haluaisi olla isona Monocle. * Life. Observations. Business and pleisure. From Helsinki, Finland and around the world. Through the eys of a twentysomething Helsinki based guy. A wannabe Monocle.
Kaikkea sisustamisesta! Sisustus, huonekalut ja eri tyylit käydään perinpohjaisesti läpi tässä blogissa. Sisustaminen on ennen kakkea unelmointia, eikä kaikkea tarvitse tai voikkaan aina toteuttaa. Oma asunto leikkikenttänä.. YOUR HOME IS YOUR CASTLE