reenin iloa
Ihan vaan treenaamisen ilosta. Kuntosalilla treenaavan tytön blogi, jossa juttua treeneistä ja sen sellaisesta :)
Avainsanaan kuuluu 77 blogia.
Ihan vaan treenaamisen ilosta. Kuntosalilla treenaavan tytön blogi, jossa juttua treeneistä ja sen sellaisesta :)
Blogissa kokeillaan uusia urheilulajeja, sekä koitetaan treenata mahdollisimman monipuolisesti. Lähde mukaan!
Hyvinvoinnista, elämästä ja unelmista kertovat blogi - mukana myös paljon reseptejä.
Morsiandietti alkakoon! Nuori 2 lapsen äiti treenaa itsensä hääkuntoon, tavoitteena naisellisen lihaksikas vartalo, ja kaukaisena haaveena fitness harrastus ja elämäntapa. Päivityksiä myös mm. tatuoinneista.
Personal Trainer sekä ryhmäliikunta-ohjaaja vaasasta joka kirjoittelee treenistä, ravinnosta ja muista arkisista asioista!
Opiskeleva kotiäiti sisutaa, remontoi, pukeutuu, hoitaa kauneutta ja turhamaisuutta unohtamatta lastaan ja kotiaan. Kesäisin hoidellaan myös puutarhaa.
Tavoitteena laihtua. Laihdutus,- kuntoilu,- treenipäiväkirja. Painonpudotusta, kuntoilua, jumppaa ja kuntosalia.
Yrittäjänaisen elämäntapablogi, jonka kirjoittaja on saanut "ruokaherätyksen" ja sanoo EI lisäaineille. Oman lisämausteensa arkeen treenin, työn ja harrastusten ohella tuo näkövammaisuus, joka ei ole este, mutta joskus hidaste :D Tervetuloa elämäntapamatkalle mukaan!
Plösöstä hyvään kuntoon!
Laiheliini matkalla nimensä veroiseksi, plösöstä pallerosta Victoria Beckhamin mittoihin.
Kaksi lukioikäistä tyttöä haluaa laihduttaa 10kg terveellisin ja liikunnalisin keinoin.
Elämää töiden, urheilun ja ihan vaan arjen keskellä.
Henkilökohtainen parkour treeni blogi.