Don't hesitate and Go!
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Avainsanaan kuuluu 67 blogia.
18-vuotias tyttö pohdiskelee, turinoi, valokuvaa, matkustelee ja kirjoittelee vähän kaikesta. Monta tärkeää asiaa, joten aihepiiri on laaja~~~
Neljän henkilön matkasta Californiassa
Englanninkielinen matkablogi maailmanympärimatkasta, jonka päätteeksi kirjoittaja toivoo käyneensä sadassa maassa. A travel blog in English. The author is trying to travel to a hundred countries.
Kahden nuoren ensimmäinen reppumatka Kaakkois-Aasiaan. Tiina kirjoittaa, Mikko kuvaa - ja yhtä huonot läpät molemmilla. Tervetuloa mukaan reissuun! Marraskuussa ´09 lähtö ja paluu seuraavana vuonna.
äkkilähdöt ja halvat matkat löytyvät helposti yhdeltä sivulta. Etsi oma matkatoimisto ja äkkilähtö sieltä uudelle ja rentouttavalle lomallesi.
Blogi tulee sisää uutisia sieltä, missä milloinkin olemme. Varmaa on, ettei kovin montaa uutista tule vuoden aikana samasta maasta tai kaupungista. Tällaista ilmiötä kutsutaan mummoni mukaan nykyajan kulkutaudiksi. Angata on bambaran kielta, ja huudahduksena ilmaisee hienosti sanan \"mennään\"- ytimen ja riemua sisaltävän toiveikkuuden.
Reppureissut, lenkkarit, tanssi, musiikki ja kaikki muu tärkeä
Sosiaalialaa opiskeleva tyttö pakkaa rinkkansa ja lähtee 8 viikon ajaksi suorittamaan työharkkaa Tansaniaan. Harkan loputtua tarkoitus olisi lomailla viikon verran Sansibarilla. Luvassa kohellusta, koti-ikävää, hauskanpitoa ja toivottavasti paljon uusia ja unohtumattomia kokemuksia!
Yhden tytön bucket list ja kuinka se tuhotaan. Matkakuumeilua, matkustelua, kuulumisia, yleistä höpinää koirasta ja elämästä. Kaiken kauniin rakastamista, kuolaamista ja haluamista.
36-vuotiaan elämäntapamuutoksen aloittaneen naisen huomioita elävästä elämästä laihduttamisen ja kuntoilun näkökulmasta. Tutkailen elämän mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia matkoineen, kokemuksineen ja välillä syvempiäkin pohtien. Ei kuitenkaan niin vakavasti.
Emman liikkeiden seuraamista ympäri Eurooppaa. Opiskelijan elämää ulkomailla.
Ironista tekstiä arkipäivän nolouksista ja huonosta itsevarmuudesta. Pidän alkoholista. Paljon. Sekä roskaruoasta ja populaarikulttuurista. Opiskelen myös journalistiikkaa Helsingissä.
Photos, feelings and discoveries from my travels.
A Finn goes to South America. I will be spending two and a half months in Bolivia, Argentina, and Peru, travelling independently and mostly alone. This blog will document the trip.
Gran Canaria eli Kanarian Saaret ovat suomen suosituimpia matkakohteita joihin tehdään matkoja ympäri vuoden. Nämä Espanjan saaret ovat varsinkin talvimatkailijoiden suosiossa, kun täällä ilmat ovat lumiset ja kylmät, niin ihmiset matkustavat kanarian saarten lämpöön ja aurinkoon. Kannattaa etsiä kanarian saarten äkkilähtöjä, jos haluaa säästää matkoillaan. Parhaat matkat myydään kuitenkin nopeasti, joten jos haluaa matkustaa sesonkiaikana, kuten jouluna ja hiihtolomalla, kannattaa varata matkat gran canarialle jo hyvissä ajoin. El Hierro, Las Palmas, Teneriffa, Fuerteventura ja muut suositut kanarian matkakohteet ja niiden vinkit löydät näiltä sivuilta.
Insinööri ja humanisti, esteetikko ja elämännautiskelija, matkustavaiset, rakastavaiset, iloa, elämää, sammakonjalkoja ja parmesanlastuja. Munavaunu, mäyräkoira, yllätysvieraita, ympäripyöreyksiä. Totuuksia, tyhmyyksiä, tiedonmuruja ja maailmanpaloja.
matkasivusto
Hyppy Oravanpyörästä on blogi, päiväkirja, vessanseinä ja tiedollinen orgasmi hypystämme ulos oravanpyörästä erilaiseen elämään Thaimaassa ja Aasiassa yleisesti. Kirjoitamme vailla hyvää makua ja kielellinen akrobaattimme on rampa sekä sokea. Sohimme ampiaispesään ja leikimme tulella, mitä pahemmin epäonnistumme sitä enemmän teillä on luettavaa.
Himomatkaajan kokemuksia ja kuulemaa maailmasta, matkailusta ja maailmanmatkailusta.