Fun light?
Kivaa olla kevyt? 18-vuotiaan anoreksiaan sairastuneen tytön matka kohti hieman fun heavympää elämää, tavoitteena paraneminen. Tappelua syömishäiriömörköä vastaan - kivinen tie kohti vapautta.
Avainsanaan kuuluu 59 blogia.
Kivaa olla kevyt? 18-vuotiaan anoreksiaan sairastuneen tytön matka kohti hieman fun heavympää elämää, tavoitteena paraneminen. Tappelua syömishäiriömörköä vastaan - kivinen tie kohti vapautta.
Sarjakuvia lapsettomuudesta sen kokeneille ja sitä sivusta seuraaville. Sisältövaroitus: ei aina niin kauheen ruusuista...
Äiti tahtoo tulla raskaaksi ja saada vauvan. Onko siinä muka jotain kummallista? Ei minustakaan.
Ristiäiset vaihtuivat hautajaisiksi. Alle kolmekymppisen äidin elämää kun esikoinen kuoli kuukautta ennen laskettua aikaa.
Vauvaa yrittävä 30-vuotias nainen kirjoittaa kaikesta lapsenhankintaan liittyvästä.
Ajatuksia toivosta ja toivottomuudesta. Ojentautumista sellaista kohti, mikä ei vielä näy.
Lapsia ei tehdä. Niitä saadaan tai ei saada. Me ei saada, vaikka kuinka tehdään. Ajatuksia pitkän matkan varrelta. Hiljalleen kai kohti hyväksymistä. Mitä sitten, jos toivottua lasta ei tule koskaan?
Kun syöpä muuttaa nuoren lapsiperheen elämän. Iloja ja suruja , rutinoita ja nauruja.
Tavoitteena lakata puremasta ruokkivaa kättä.
Alle 30 v. naisen jutustelua masennuksesta ja toivosta (ja sen puutteesta). Parempaa kohti kuitenkin mennään, siitä ainakin lähdetään. Huumorilla ja sarkasmilla kammetaan pikkuhiljaa ylöspäin...
Hetki ennen huomista - hetki aikaa ajatuksissaan.
Kolmekymppisen naisen vauvahaaveet vaihtuivat pelkoon lapsettomaksi jäämisestä. Ajatuksia lapsettomuudesta ja toiveita omasta lapsesta, järjellä ja sydämellä, fiiliksestä riippuen pateettisuuden tai huumorin kyllästäminä.
Tasapainoilua arjen pienten sekä suurten ilojen ja surujen keskellä. Päällimmäisenä blogin perustamiseen johtaneena ajatuksena on toive omasta lapsesta. Haave on nyt askeleen lähempänä toteutumista, laskettu aika on lokakuussa 2012. Tänne on tarkoitus purkaa kaikki mielessä vellova. Se, mitä ei voi tai tohdi huutaa ääneen. Kirjoittajana kolmeakymppiä lähestyvä Kahlaajatyttö.
Pykiatrisella osastolla sai pitää omaa läppäriä. Juttuni jatkuu siitä. Olen 27-vuotias, välillä tasapainoinenkin olento. Opiskelen, myös parissa tiedekunnassa, mutta etupäässä itseäni sekä muita. Ja tätä käsittämätöntä, jota elämäksi kutsutaan.
Tarun mielikuvitus laukkaa ja purskahtaa pensselin avulla rusakkotaiteeksi. Akryylimaaleilla toteutettuja täyteläisen värikkäitä tauluja.
Rujoja runoja eli Kiltin kapina
Miltä syömishäiriösta irroittautuminen tuntuu? Millaista on repiä itsensä irti siitä mustasta suosta joka vain tappaa ellei sieltä nousisi? Miltä elämän sen jälkeen näyttää, kuulostaa, tuntuu ja maistuu. Siitä tämä blogi kertoo. Matkalla minuksi, matkalla ehjäksi.
Oman elämän etsimistä pitkän kariutuneen parisuhteen jäljiltä.Niitä pieniä iloja mitä pitäisi jaksaa jostain löytää matkalla kohti sitä mitä minusta tulee isona.Kotiäidin mielen tuuletusta ja tuskan huutoja,kun tuntuu ettei kukaan rakasta.
Matkalla ehjempään minuuteen. Taustalla vuosien psykiatriset hoidot ja terapia, syömishäiriöitä, masennusta, itsetuhoisuutta, pakko-oireita, suorittamista, toistuvia loppuunpalamisia, päihteiden väärinkäyttöä, epävakaita ja vaativia persoonallisuuspiirteitä ja viimeisimpänä - vihdoin - todettu dissosiaatiohäiriö. Elämä ei ole kuitenkaan ollut pelkkää kurjuutta ja kärsimystä, vaan sitä on aina vienyt eteenpäin pärjäävä, iloinen ja elämänhaluinen, traumoista tietämätön näennäisen normaali "minä". Se "minä" ei kuitenkaan ole ollut kokonainen, ja dissosioidut persoonallisuuden osat ovat vasta hiljattain alkaneet pyrkiä tietoisuuteen. Minä aion - me aiomme - selvitä.
Tyttö, jonka elämä ei ole aivan sitä, miltä näyttää.
