Piritta Porthan - Palsta | Lily
Näyttelijä/laulaja/kirjoittajan työpäiväkirja
Avainsanaan kuuluu 68 blogia.
Näyttelijä/laulaja/kirjoittajan työpäiväkirja
Toimittajaopiskelija avautuu matalalla julkaisukynnyksellä.
Viihdettä, ajankohtaisia asioita ja paljastuksia blogeista.
Levyjenkeräilijöille suunnatun erikoislehti POP:in blogisivut, jossa jorinointia musiikkiin liittyvistä ja liittymättömistä asioista.
Kehon, mielen ja sielun hyvinvoinnista, elämästä sekä unelmista kertova blogi. Mukana myös paljon reseptejä sekä elämäntaitoihin liittyviä harjoituksia.
Heja Sverige vol 2.
Kiivas toimittajaopiskelija runsaalla luovuudella ja uteliaisuudella varustettuna. Rakastaa levyjen keräilyä, kirppareita, vintagea, vanhoja taloja, omituisia leffoja, kissoja ja aikakauslehtiä. Kyllästyy helposti ja on taipuvainen melankoliaan.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen pohtii, pihisee ja päivittelee. Suuri osa jutuista on julkaistu myös Aviisissa.
Blogissa julkaistaan vapaan toimittajan Ilkka Pernun tekstejä, joita on aiemmin ilmestynyt eri aikakaus- ja sanomalehdissä. Pääasiassa pidempiä juttuja.
Sosiaaliportin toimituksen verkkopäiväkirja on sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin ylläpitän sosiaalityön ammattilaisportaalin toimittajien vapaamuotoinen blogi. Blogin tavoitteena on ajankohtaisten ilmiöiden kommentointi ja ihmettely sekä kotimaisten ja kansainvälisten sosiaalityön kannalta arvokkaiden verkkosivustojen esittely ja arviointi.
Mitä tulee, kun ravintolakokki ja journalismiopiskelija lyövät hynttyyt yhteen? Ainakin ihanaa ruokaa sekä halu jakaa reseptejä ja omaa ruokafilosofiaa muillekin. Molemmat kokkailevat paljon sillä erotuksella, että toimittaja ei osaa oikein pilkkoa sipulia.
22-vuotiaan aurinkoisen toimittajaopiskelijan tekstejä, arkea ja ajatuksia. Pyrkimyksenä täyttää elämässäni vähitellen ne suuret saappaat, jotka olen jalkaani laittanut.
Tekstityöläinen tekee tekstejä, teksteistä ja teksteille. Pohtii kirjoittamista, työtä ja sosiaalista mediaa. Esimerkiksi.
Toimittaja kuulee työssään tarinoita, joita ei koskaan julkaista - paitsi tässä blogissa.
Tekstitaika on freelance-toimittaja Katariina Krabben toiminimi ja blogi. Blogin sisältö elää työstettävien juttujen ja muiden kiinnostavien asioiden aihepiirien mukaan. Ei syntyjä syviä vaan yksinyrittäjän arkea ja ajatusten tuuletusta jalat maassa.
Elämää kolmen maan kulmassa. Keski-Euroopan kartoitusta ja muuta satunnaista matkailua. Krooninen matkakuume ja to do -listalla maailma.
TIA - This is Afrika. Toimittaja Helen Aalto elää ja asuu Sansibarin saarella Tansaniassa ja tekee toimittajan töitä erityisesti televisiolle.
Pitkän linjan toimittajan näkökulmaa olevasta todellisuudesta Wordpress-sivupohjalla
Toimittajan näkökulmia -blogi kertoo maailmasta, joka on usein rujo ja ruma, mutta myös kaunis ja hellyyttävä.