Viiniä ja villasukkia
Päivitetty 17. tammikuuta 2012 klo 21:31
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogiaAvainsanaan kuuluu 46 blogia.
Ionan käden jälkiä
Elämä, maailmankaikkeus ja melkein kaikki... Ainakin, mitä lankoihin tulee. Kuinka kuluttaa mahdollisimman paljon lankaa tehokkaasti sekä muuta höpinää
Pallokalsarit liekeissä!
Panoja ja ottoja. Puikotusta. Käsitöitä.
Sedis: Kuuluttaja on oiva typsy.
Satunnaisia kirjauksia erään neulojan elämästä.
Neuleita. Ehkä muutakin käsiöitä. Kausittain ja fiiliksen mukaan.
Sekalaisten mietelmien ja ajatusten alati muuttuva kaleidoskooppi.
Neuleblogi!
Sekalaisia neulomuksia ja muita käsitöitä, satunnaisesti myös ajatuksia kasveista ja muusta.
Neulottui rätei on yhteisprojekti neuloa rättejä tai tilkkuja, kuka mihinkin tarkoitukseen. Päämääränä on saada neulottua 60 erilaista rättiä, samankokoisia jotta niistä saa aikaan vaikka peiton tai erikokoisia jos ne kaikki tosiaan ovat tiskiräteiksi. Päämäärän saavuttamisella ei ole kiire, tärkeintä on matka.
Jaapan jaappaa ulukomailta. EI MISSÄÄN VÄLISSÄ NEULOMISTA-KUTOMISTA-VIRKKAAMISTA tai PITSINNYPLÄYSTÄ!!! Pelekästään seksiä...Paremminki sen olemattomuutta ja puutetta. Kannattaa lukia rivien välistä...
Läpi läntisen maailman trendinä on luoda uusia valvonta- ja sensuurikoneistoja. Ongelmat pyritään ratkaisemaan kielloilla. Perustavanlaatuisia vapauksia ja ihmisarvoa poljetaan niin kutsutun "suvaitsevaisuuden" nimissä. Demokratia uhkaa hukkua byrokratian alle. Samaan aikaan ihmiskunnan ymmärrys kasvaa valtavaa vauhtia. Internetin ansiosta median ja poliitikkojen tietomonopoli on murtunut. Ihmiset voivat itse tuottaa ja jakaa tietoa. Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisillä on mahdollisuus globaaliin kansalaiskeskusteluun. Ihmiskunta on poikkeuksellisessa tienhaarassa, ja sen on tehtävä valinta. Ihmiskunta voi joko ulkoistaa omatuntonsa ja ymmärryksensä virkamiehille, tai sitten se voi ottaa sille kuuluvan vallan ja vastuun omiin käsiinsä ja kulkea kohti uudenlaista aitoa kansanvaltaa. Tämä blogi käsittelee yhden ihmisen näkemyksiä tästä kaikesta. Kaikki täällä kirjoitettu on pelkkää mielipidetekstiä, eikä sen väitetä edustavan minkäänlaista lopullista totuutta. Ihmisenä olen erehtyväinen, kuten kaikki. Pyrin osoittamaan kaikille väitteilleni lähteet ja tekemään kansalaisjournalismia.
Tutkaillaan lasten nukkumisen organisoimista ja siinä sivussa muunkin elämän saamista jonkinlaisiin uomiin.
Kirjoittaja on aika-avaruuden vääristymä.
Puhelias vähän hullu nainen etsii elämän punaista lankaa nurkista, lankakorista, vaatekaupoista, baareista ja ihmissuhteista. Välillä ajatteleekin jotain, mutta ei kovin usein. Lisäksi neuloo, rakastuu, piirtää, laulaa ja on ihan pöhkö. Maistuis varmaan sullekin.
Blogin tarkoitus ei ole olla sovinistinen tai kauniimpaa sukupuolta millään tavalla alentava vaan ennemminkin ylistys naisvartalon kauneudelle.
Lopunaikojen löyhkäävä saarnamies.
Teinitytön tekee mieli, ja himo purkautuu fantasioihin.