TATUSOTU
Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevän työryhmän blogi.
Avainsanaan kuuluu 189 blogia.
Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan puolesta työskentelevän työryhmän blogi.
Kerros kerrokselta...
Kirjoitan tänne lukemistani kirjoista ja blogi sisältää myös muitakin herkkuja kirjojen ja tiedon ystäville, kuten linkkejä netistä löytyviin kiinnostaviin (ja ilmaisiin)kirjoihin. HUOM! Luen lähinnä englannin kielistä tietokirjallisuutta.
Katsomusaineiden opettajan kirjoituksia filosofiasta, uskonnosta ja ihmisenä elämisestä. Analyysia ja tulkintaa ajan ja ajattomuuden ilmiöistä. Taustalla vaikuttamassa erityisesti mystiikka ja mannermainen filosofia.
Maailma muuttuu koko ajan parempaan tai huonompaan suuntaan, riippuen siitä minkälaisia päätöksiä teemme. Näillä sivuilla on pohdittu erilaisten poliittisten ja myös henkilökohtaisten päätösten perusteluja ja seurauksia, sekä etsitty uusia näkökulmia moniin oman elämämme ilmiöihin.
20v lääkärin siemen. Opiskelee biokemiaa lukuvuonna 2008-2009 ja hakee lääkikseen toista kertaa keväällä 2009. Erityishuomiota blogissa saavat opiskelu, pääsykoevalmistautuminen ja lääketiede.
Ahvenlampi nostaa esiin mielenkiintoisia kysymyksiä ja ristiriitoja mm. tieteen, uskonnon ja etiikan alalta. Blogi pyrkii tarjoamaan uuden ajatuksen joka viikko.
ihmettelyä filosofian, psykologian ja elämän välimaastossa
Julkaisemme blogissa tekemiämme vapaamuotoisia, riippumattomia dokumentteja ja lyhytelokuvia aiheista, joita pidämme tärkeinä. / A Blog for publishing our home made, independent, free-form documentaries and short films about matters we think are important.
Tässä blogissa tiedetoimittaja Jari Mäkinen ruotii tiedettä, tekniikkaa ja kaikkea niihin löyhästikin liittyvää omasta luonnontiedepainotteisesta näkökulmastaan sekä nostaa esiin Prisma Studiossa esillä olevia aiheita keskusteltaviksi. Jari Mäkinen on tiedetoimittaja, joka tekee ohjelmia televisioon ja radioon Yleisradiossa. Kuvaruudun puolella hän juontaa Prisma Studio -ohjelmaa ja tekee siihen juttuja, ja ääniavaruudessa hän toimittaa YLE Radio 1:ssä kerran kuukaudessa Avaruusradiaattori-ohjelmaa.
Valo;- ja videokuvauksesta kiinnostunut perheellinen iMacin käyttäjä innostuu ajasta ja avaruudesta.
Tässä blogissa pohdiskelen toisen "ihmislajin" olemassaolon mahdollisuutta, leikittelen ajatuksella ja tutkin ihmisen evoluutiota. Tämä blogi on tarkoitettu erityisesti ihmisille, jotka ovat aina tunteneet itsensä syvästi erilaisiksi. Ehkäpä sille tuntemukselle on järkeenkäypä selitys...
Mielipiteitä tieteen, uskonnon, politiikan, viihteen ja ajankohtaisten asioiden päivänpolttavista kysymyksistä.
Maailma kehittyy epätahtia
Vanha maailma ei suinkaan ollut väritön.
Erno Paasilinna kirjoitti alamaisen kyynelistä, minä kirjoitan alamaisen hymystä, sillä alamaisuus on onni. Mielipiteestä ei tarvitse pitää, mutta mielessä se on pidettävä - lempeästi, mutta terävästi.
Humoristinen blogi vahan erilaiselta ulkomailla asuvalta opiskelijalta. Blogissa muotia, tiedetta, bileita, syvallisia ja pinnallisia pohdintoja ja kertomuksia elamasta USAssa, UKssa ja tietenkin Suomessa.
Satunnaisia höpinöitä One Piecista ja muista kiinnostukseni kohteista.
Strange excursions in science, politics, skepticism, among others.