Thaimaa Bangkok
Thaimaa blogi. Bangkok Blogi. Thaimaaopas. Opas Thaimaaseen. Neuvoja Thaimaaseen. Thaimaa Bangkok infoa.
Avainsanaan kuuluu 133 blogia.
Thaimaa blogi. Bangkok Blogi. Thaimaaopas. Opas Thaimaaseen. Neuvoja Thaimaaseen. Thaimaa Bangkok infoa.
Matkapäiväkirjoja kuudesta Thaimaan matkasta ja muuta Kaakkois-Aasiaan liittyviä asioita. Mainonta, käytettävyys ja design kuluttajan ja tehokäyttäjän silmin kriittisestä tai humoristisesta näkökulmasta. Hauskat ja mielenkiintoiset linkit ympäri nettiä.
Kuvauksia onnekkaasta elämästä. Blogi rakentuu arjen hetkistä, matkustamisen riemusta ja yhteiskunnallisista pohdinnoista. Syyskuun alussa blogi lentää yliopistovaihtoon Madridiin puoleksi vuodeksi, jolloin aiheet muuttuvat matkustelua ja espanjalaista elämää käsitteleviksi.
Taivaanrannan taa on täynnä haaveita, upeita matkailukohteita ja vakaata suunnittelua Sen Upeimman Matkan toteuttamisesta. Liity mukaan haaveiluun ja löydä oma unelmalomakohteesi!
Länsimaisen kulttuurin ja moraalin rappiosta salaa innostuva, mutta porvarillisesta pumpulista nousemaan kykenemätön hahmo etsimässä viattomalle nuoruudelleen lisäaikaa Thaimaassa.
Tavaroita Thaimaasta, myös Thaimaa juttuja ja kuvia.
lomalla on mukavaa. Lue lomakohteista ja lomamatkoista.
Tulevan vuoden abin ihmettelya elamasta. Toistaiseksi Thaimaasta kasin, mutta kesakuusta asti jalleen rakkaalta susirajalta. Blogin kirjoittaja rakastaa lukemista, kirjastoja, homppalehtia, kosmetiikkaa, koiria ja balettia. Elaa kahvilla, ja kirjoittaa kaikesta mita mieleen juolahtaa.
Blogi vaihto-opiskelusta Bangkokissa; reissaamista, shoppailua, syömistä ja löhöämistä.
Vaihtarivuosi Etelä-Thaimaassa heinäkuusta 2009 heinäkuuhun 2010.
Ilmeisesti parin kaveruksen ylläpitämä blogi Thaimaasta, isoksi osaksi Bangkokista. Hyvin kertovaa tarinaa tai totuutta englanniksi. Hyvin mielenkiintoinen blogi ja hyvin kirjoittavat asioista niiden oikeilla nimillä. Blogi auttaa myös ihmisiä löytämään Bangkokista tai Thaimaasta itselleen kohteita jota käydä katsomassa. Hyvä opas.
espanjansuomalainen muuttui myönteisen kohtauksen saattelemana thaimaansuomalaiseksi – arkista elämää pienessä thaimaalaisessa kaupungissa.
äkkilähdöt ja halvat matkat löytyvät helposti yhdeltä sivulta. Etsi oma matkatoimisto ja äkkilähtö sieltä uudelle ja rentouttavalle lomallesi.
Valokuvia Kaakkois-Aasiasta, etenkin Thaimaasta ja Laosista. Ei aina mitään valokuvataiteellisia mestariteoksia, mutta ei mitään perus turistiotoksiakaan. Välillä kuvia myös thaimaalaisesta hopeakäsityöstä (markasiittikoruista).
Suomen paras matkaopas ulkomaille aikoville.
Blogi kolmen kuukauden reppumatkasta Kaakkois-Aasiassa 2009. Maat/paikat aikajärjestyksessä: Hongkong, Kiina, Vietnam, Laos, Thaimaa, Malesia, Singapore