Phuket thaimaa
Phuket Thaimaa
Avainsanaan kuuluu 133 blogia.
Phuket Thaimaa
Katkelmia elämästä, haaveita, iloa ja surua. Tuuleen huudettuja ajatuksia ja kuulumisia, joita ei ole varsinaisesti kenellekään tarkoitettu. Elämää lähinnä ulkomailla. Singapore, Thaimaa, Unkari...
Blogi kertoo muutostani Thaimaahan. Paljon matkustelua, ihanaa Thaimaata, paratiisisaaria, thairuokaa, ystäviä, muotia, shoppailua jne...jne...
Kaksi nuorta lähtevät tutustumaan Aasiaan, toisiinsa ja itseensä. Matkan pituus noin viisi kuukautta ja matkasuunnitelma on vielä muutamaa päivää ennen lähtöä melko avoin.
Blogissa esitellään mielenkiintoisia majapaikkoja Thaimaasta.
Haluamme raportoida teille suomalaisten matkaajien maailmasta siten, miltä se näyttää meidän tavallisten satunnaisseikkailijoiden silmissä vuonna 2011. Olemme kaksi kokenutta kolmekymppistä reissaajaa, jotka harrastavat valokuvausta ja ovat kiertämässä Aasiaa nyt neljättä kuukautta. Matkamme määränpää sekä sen pituus, ovat vielä meille tällä hetkellä täysin tuntemattomia määreitä. Meitä vie tällä matkalla eteenpäin rakkaus maapallomme eri vivahteisiin, joista haluamme ottaa kaiken ilon irti. Haluamme jatkaa suvaitsevien ja innovatiivisten matkaraporttiemme tuottamista ja toivomme teiltä aurinkoisen lämmintä yhteistyötä tässä missiossamme. Teemme tämän teille, elämän ikuisen virran lapset.
Blogi kertoo Australian Sydneyn vuoden kuulumisia. Vuoteen mahtuu matkailua myös mm. Thaimaan Pattayalla sekä muuallakin Australiassa. Ei ollenkaan huono vaihtoehto viettää lukion jälkeistä vuotta! ;)
Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin oleva opiskelija poika kertoo omasta vaihto-oppilas ajastaan Aasiassa.
halvat lennot edullisesti nyt netistä .
Kahden helsinkiläisnuoren matkapäiväkirja neljän kuukauden reissusta Kaakkois-Aasiaan.
Pattaya Thaimaa on Thaimaan Pattayasta kertova ilmainen blogi. Pattaya Thaimaa blogista löydät kaiken tarpeellisen tiedon suunniteltaessa lomaa Thaimaan Pattayalle.
Thaimaan valloitusta 2009 syys - joulukuu.
Matkailuun edullisimmat lomamatkat, halvimmat äkkilähdöt, hotellit, vuokra-autot, lennot netistä. Kanariansaaret, Thaimaa, Karibia
Thaimaan edulliset lennot, halpamatkat ja äkkilähdöt. Yleistietoa Thaimaasta. Tilaa nyt halpa matka Thaimaahan
Thaimaa Phuket blogissa kerrotaan Phuketin rannoista ja annetaan erilaisia vinkkejä matkaamisesta Phuketissa. Thaimaa Phuket on tunnettu kohde ja suosittu koska tarjolla on maailman hienoimpia rantoja. Kristallin kirkas sininen vesi, valkoinen hiekka ja pitkät Phuketin rannat houkuttelevat ihmisiä rentoutumaan Thaimaan lomalla. Phuket on iso saari ja tarjolla on paljon erilaisia rantoja, joista jokainen löytää omansa.
Matkakertomuksia ja kokemuksia Thaimaasta. Lähetä sinäkin omasi. Kirjoita oma kertomuksesi tai kokemuksesi Thaimaasta.
Bangkok Thaimaa blogi sisältää kaiken tarpeellisen tiedon Thaimaan Bangkokista.
Matkatoimistolaisen blogi sukellus-, golf- sekä kulttuurimatkalta Taiwaniin, Mikronesiaan ja Thaimaahan.