Rudi - The Blog
Blogi elokuvista, TVstä ja designistä (englanninkielinen)
Avainsanaan kuuluu 166 blogia.
Blogi elokuvista, TVstä ja designistä (englanninkielinen)
24-vuotiaan naisen tavallista elämää elokuvien, videopelien, musiikin, kirjallisuuden, sisustamisen, juhlimisen, hyvän ruuan, hankintojen sekä kihlatun parissa.
Blogissa kokeillaan uusia urheilulajeja, sekä koitetaan treenata mahdollisimman monipuolisesti. Lähde mukaan!
MOT:n toimitus käyttää lähes kaiken aikansa televisio-ohjelmien tekemiseen. Muina aikoina ryhmän jäsenet kommentoivat journalismiin liittyviä asioita tässä päiväkirjassa. Katsojat ja lukijat saavat puolestaan tilaisuuden kommentoida MOT:n tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Kaikki hyvien tapojen mukaiset viestit julkaistaan.
Petri Wessman's weblog
Blogini sisältää erilaisia kirjoitelmia runoista novelleihin ja mielipideteksteistä ostoslistoihin, välillä vakavasti, välillä vitsihuumorilla. Viime aikoina olen kirjoittanut enimmäkseen runoja. Tervetuloa mukaan.
Filmitähti on verkkojulkaisu elokuvista ja tv-sarjoista kiinnostuneille sisältäen juttuja näyttelijöistä, ohjaajista, televisiosarjoista ja elokuvista. Filmitähteä pyörittävät Elokuvablogi.com ja GeekIstheNewBlack.com -blogeista uudelle sivustolle siirtyneet Päivi ja Ursula.
I sing the body electric.
Blogi haaveista, kauniista asioista, vaatteista, sisustuksesta ja milloin mistäkin pilke silmäkulmassa.
Parikymppisen intohimoisen musiikin kuuntelijan ja elokuvien suurkuluttajan höpinöitä kaikesta siitä mitä elämään kuuluu.
Olen 63-vuotias, eläkkeelle vasta siirtynyt kulttuuritoimittaja ja elokuvakriitikko. Olen kirjoittanut elokuvasta vuodesta 1962. Vakituisessa työssä olen ollut vuosina 1965-2006. Erikoisalani on ollut kotimainen ja amerikkalainen elokuva. Televisiosta olen kirjoittanut vuodesta 1968. Olen myös intohimoinen suomi-futiksen kannattaja ja käynyt otteluissa vakituisesti vuodesta 1954.
Anzi katsoo liikaa televisiota ja kommentoi maailmaa mediatutkijan silmin.
Eilen elokuvissa on rehellisen elokuvanharrastajan verkkopäiväkirja viimeksi nähdyistä elokuvista. Kirjoittaminen on aloitettu joulukuussa 2005. Osoite: www.eilenelokuvissa.com
Pinkit Linkit on pinkki blogi. My life is Pink!
Kaikkea tekniikasta ja viihteestä. Aiheina mm. sosiaaliset mediat, big brother sekä uusin tekniikka!
TAMK School of Art and Media on Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonilla toimivien kulttuurialan koulutusohjelmien (TTVO) blogin TAMK taide&viestintä - hakublogin englanninkielinen sisarblogi. Blogi esittelee erityisesti TTVO:n kansainvälistä toimintaa, ja toimii viestimenä kansainvälisille yhteistyökumppaneille ja vaihto-opiskelijoille. Vuonna 2009 käynnistyi englanninkielinen koulutusohjelma Bachelors Programme in Interactive Media, jonka opiskelijahankintaa blogin toivotaan edistävän.
Siinä se sohvaperuna vain turruttaa itseään katsomalla telkkaria. Tuleeko sieltä edes ikinä mitään järkevää?
Tässä blogissa pohdiskellaan politiikkaa, ajan ilmiöitä ja mitä nyt mieleen sattuu tulemaan.
tietoa kanavapaketeista
Tyylitön ja eloton lifestyleblogi.