Avainsanaan kuuluu 14 blogia.
Elämä on ruusuilla tanssimista. Toisten ruusuissa on vaan vähän enemmän piikkejä. Nuori tyttö, vuosimallia 1992 kirjoittaa ylös ajatuksiaan. Sen olen lyhyen elämäni aikana ainakin todennut, että elämää ei ole tarkoitettu helpoksi. - Luultavasti minun ei kuitenkaan tarvitse elää toista kertaa, joten välillä olisi hyvä pitää hauskaakin. Ja minuthan on tehty kivestä. Minä selviän.
Musiikkiaddikti, kasvissyöjä, kirjoitustaidoista haaveileva emopaskaksikin haukuttu tyttö joka purkaa ajatuksiaan.
Blogi tytöstä joka tavoittelee onnea, inhoaa kiirettä, laihduttaa aina eikä koskaan ymmärrä muita.
17-vuotiaan tytön sekalaista selitystä, suunnittelua ja haaveita - unohtamatta angstia, pelkoja ja epävarmuutta.
Turhista kipuileva ja sisältä herkkä 16-vuotias yrittää löytää itsensä naisena ja ihmisenä, yksilönä ja osana yhteiskuntaa. Unelmana muuttua keijuksi ja parantaa maailma.
klikkaaklikkaaklikkaa lueluelue kommentoikommentoikommentoi ! ! !
16-vuotias tyttö pohtii elämäänsä, sen merkitystä ja tapahtumia yhdessä masennuksen, ahdistuksen, terapian ja tunnesolmujen kanssa.
Appelsiinituristi on keltanokista pahin niin blogimaailmassa kuin tosielämässäkin. Hiljalleen aikuistuvan, syrjäseudulla kasvaneen nuoren kasvukipujen seuraamista.
Teini-ikäinen bulimikko kertoo elämästään, eli siitä kuinka paljon tänään vitutti ja missä julkisessa vessassa tänään oksensi.
Perustuu osittain tositapahtumiin. Sitä mitkä osat ovat totta ja mitkä satua ei kerrota todellisten tapahtuminen ja henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi.
osin melko synkkääkin tekstiä, aiheina masennus, alkoholismi, angsti, ihan vaan elämä. (ex?)alkoholistin pikkuteinityttären valitusta elämänsä kurjuudesta päivä kerrallaan. tervetuloa viiltämään ranteet auki - tämä on vendettan oma särkynyt lasimaailma.
kaikki muut on väärässä.
I can show them all What they never could see Once they watch my fall They'll finally notice me If i just lose my grip
I can show them all What they never could see Once they watch my fall They'll finally notice me If i just lose my grip