Minityyli - Helsinki
Tietoa ja juttuja pääkaupunkiseudun lastenputiikeista, -tapahtumista, ysmyistä ym. vanhempia kiinnostavista asioista.
Avainsanaan kuuluu 144 blogia.
Tietoa ja juttuja pääkaupunkiseudun lastenputiikeista, -tapahtumista, ysmyistä ym. vanhempia kiinnostavista asioista.
29-vuotiaan lyhytkasvuisen vaate- ja koruväsäilijän fiilis- ja luomuskatalogi sekä päiväkirjantapainen vuodatuskanava. Desthea.com:in seuraaja.
Blogi on vähitellen muuttunut yleisblogista erityisesti liikunta-, baletti- ja kulttuuriblogiksi eli kirjoitukset ovat pitkälti informaatiota tulevista tapahtumista, mielenkiintoisista ilmiöistä sekä raportteja nähdyistä ja koetuista esityksistä, sekä tietysti omista treeneistä. Arkistoista löytyy näiden teemojen lisäksi kaikenlaista muutakin. Mitluanan blogi oli puolisentoista vuotta telakalla, mutta back in business!
Tanssiteatteri Krampin suurteos Montaparnasse 0522 heittää voltin Jyväskylässä ja laskeutuu tyylikkäästi ihmisvilinään. Työryhmän internetpäiväkirjasta saadaan lukea tekijöiden tuntoja teoksen valmistamisen kohokohdista, suvannoista ja vastoinkäymisistä. Kirjoittajista löytyy muun muassa koreografeja, esiintyjiä, puvustaja, tuottaja ja turvallisuusvastaava.
Blogi kertoo sen viikon tapahtumista, muodista, hyvinvoinnista, arkielämästä, suhteista etc.
Murtomies omistautuu internet- ajan politiikan ja ilmiöiden kriittiselle kommentoinnille. Järjen ja tieteen puolesta - huijareita, tiedon vääristelijöitä ja uskontohevonpaskaa vastaan.
Blogissa löpistään kaikesta musiikkiin liittyvästä ja vähän musiikkiin liittymättömistä asioista.
21-vuotiaan muusikkotyton hopinoita Lontoosta ja musiikista.
NAM sisältää mukavia juttuja laidasta laitaan! Vinkkejä, Tyyliä eri muodoissa, Musiikkia, Helppoa ruokaa, Kirppislöytöjä, Matkailua, Ideoita, Hyvinvointia jne..
A blog about life and more
Huumoria, vitsejä ja muuta mukavaa ajankohtaisista uutisista, ilmiöistä ja maailmanmenosta! Piristä päivääsi ja lue naurunasiat! Niitä on kaikkialla!
Muotia, musiikkia, tapahtumia, inspiraatiota, ajatuksia, juhlia, ystäviä.. Lifestyleblogi 17-vuotiaan, helsinkiläisen lukiolaistytön vauhdikkaasta elämästä. Blogilla ei ole yhtä tiettyä suuntaa, vaan se on yhtä sekava, aito, hullu ja jopa tylsäkin, kuin elämäni.
Mitä Turussa tapahtuu tänään?
Tapahtumajärjestäjien oma blogi. Blogissa vinkataan mielenkiintoisista tapahtumauutisista, esitellään tapahtumia, kerrotaan kuulumisia ja tarinoita järjestelyistä, jaetaan hyviä käytännön vinkkejä ja ennen kaikkea onnistuneita elämyksiä.
Blogi, jonne kirjoittelen tapahtumia omasta elämästä ja lempiasioista.
Blogia kirjoittaa Lissu, 3-kymppinen designin parissa työskentelevä helsinkiläinen. Blogin sisältö seikkailee designin, ilmiöiden ja reissujen parissa. Lissu kirjoittaa omasta elämästään ja asioista, joista on kiinnostunut.
19 nuoren ja innokkaan yrittäjäosuuskuntalaisen pitämä blogi omista syvällisistä ajatuksista ja yritykseen liittyvistä asioista.
Porkkanamafia järjestää "käänteisiä ostoboikotteja" ympäristöystävällisemmän yritystoiminnan puolesta. Blogi välittää kuulumisia ja viestejä.
kakskymppisen naisen elämää ja kirjoituksia kaikkeen siihen liittyvästä
Kultillinen tapahtuma ProgeClub K-Klubilla, mutta nyt myös Uusi, netin valtavia progressiivisen musan nauha-arkistoja hyödyntävä tuotebrändi ProgeClubTV - proudly - progressiivisen rockin harvinaisuuksia, visailuja, artistiteemoja, live-esityksiä, vuorovaikutusta ...