Avainsanaan kuuluu 227 blogia.
Seikkailuni tieteen ja politiikan maailmassa. Minne menee vasemmisto, minne sosiologia? Olen Tampereen kaupunginvaltuutettu ja tutkija Tampereen yliopistolla.
Tuulellakäypä reilu 3-kymppinen pikkukaupunkilainen, jonka arki ja elämä, täpinät ja höpinät, tapahtuvat nykyisin isossa kaupungissa. Ajankulua ei voi estää.
sekalaista, mitä ikinä tulee kameraan tallennettua sekä netistä löytynyttä kaunista roskaa, taidetta, hetkiä whatever.
Kirjastoasiaa käytettävyyden kantilta katsottuna.
Teen klassista sekä urheiluhierontaa Tampereella osoitteessa Itsenäisyydenkatu 12-14. Nyt myös hemmottelevat aroma- ja suklaahieronta. Blogista löytyy tietoa hieronta-asiakkaille. Blogi esittelee palveluni, hinnaston, yhteystiedot, nettiajanvaraus.
Minä täällä hei!
Turussa syntynyt ja siellä nuoruutensa elänyt mies on viettänyt suurimman osan elämästään Helsingissä. On tullut aika aloittaa jälleen kerran uusi elämä. Hän päätyy muuttamaan Tampereelle, jossa hän on aiemmin vain vieraillut.
Ei ollenkaan vakava haaveilija ja haahuilija availee ajatusmaailmaansa ja vaatekaappiansa. Intohimona erityisesti herkut, kengät ja musiikki.
Grinding Heaven, lifebook ala Kordo & Samppanen on sivustomme virallinen elämäntapablogi, jossa kerromme kokemuksistamme pelimaailman sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Blogin sisältö ei siis leimaudu pelkäksi pokeriblogiksi, vaan pokeri on vain yksi osa kokonaisuutta. Tarina alkoi virallisesti elokuussa 2009, kun kaksi kaverusta päätti hetken mielijohteesta muuttaa kimppakämppään ja pyhittää se pokerille. Miten kaikki syntyi, mitä sitten tapahtui ja vieläkö olemme hengissä selviää lukemalla?!
Valokuvia vedenalta ja päältä
Osittain tamperelaistunut 25-vuotias helsinkiläinen kirjoittaa makuelämyksistä ja joskus muustakin elämästä. Enjoy! Varoitus! Tekstit saattavat sisältää törkeää tuotesijoittelua.
Kuvia matkan varrelta.
Hamppuboksin blogi tarjoaa ajankohtaisia uutisia kannabiksesta ympäri vuoden.
Life & Business Coach:n ajatuksia työstä, elämästä, hyvinvoinnista. Itsen kehittämisestä, rakentavasta ajattelusta, muutoksesta, elämäntavoista. Aiheina myös elämäntaito, elämänhallinta, työhyvinvointi, ajatuksen voima, läsnäolo, arvot, onnellisuus, muutos, itsensä kehittäminen, ilo, mielenrauha, rakkaus
Todellisuus on usein kummallisempaa kuin fiktio. Oikkuja ja sattumia, rämä- ja selväpäistä kohellusta vuosien varrelta.
Kahta omaa kenkäkauppaa pitävän tytön kertomuksia siitä, mitä voi puuhastella luppoajalla. Luppoajalla jota ei ole. Elämästä nautiskelua pienen rääpäle-koiran kanssa hyvin hölmöilevällä elämänasenteella.
Käsittelen blogissani työssäni eteen tulevia ajatuksia ja kysymyksiä. Blogi on tarkoitettu tavallisille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistaan. Siksi pyrin kertomaan asiat mahdollisimman yksinkertaisesti ja suomeksi. Haluan myös muiden ammattilaisten mielipiteitä ja kommentteja.
Tamperelainen tyttö, jonka mielestä asiakaspalvelu ei ole koskaan tarpeeksi hyvää ja kaikki kiva liian kallista. Arvostaa estetiikkaa, matkailua, huonoa huumoria, kylpyammeita täynnä seteleitä, hyviä iltoja ja useita miehiä Chuck Bassista Hugleikur Dagssoniin. Joskus joitain naisiakin.
Eiku.