Markkinakohinaa
Talouden, teknologian ja tieteen ilmiöitä.
Avainsanaan kuuluu 261 blogia.
Talouden, teknologian ja tieteen ilmiöitä.
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Blogin tehtävänä on avartaa suuren massan mieltä ja tietoisuutta näkemään pintaa syvemmälle - ympärillämme olevaan keinotekoiseen matriisiin. Matrix-elokuvasta löytyy todella paljon silmiemme eteen piilotettuja totuuksia ja se käsittelee todella syvällisesti ja filosofisesti metafyysisiä aihealueita. Se käsittelee hienosti todellisen maailman ja unimaailman välistä eroa ja kuvastaa mahtavasti nykyisen yhteiskuntarakenteemme matriisimaista todellisuutta.
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Havaintoja maailmasta, tempauksia, taidetta ja tiedettä, politiikkaa, internetiä, mobiililaitteita ja teknologiaa.
Kirjoituksia, ideoita, visioita ja käytännöllistä tietoa eri elämän aloilta inspiraatioksi, pohdittavaksi, hämmästeltäväksi, oivalluksiin ja toisinaan ihan vaan huvikseen.
"Nää Hedgeurhothan kokoontu Reykjavikin huippuhotelliin bailaamaan, ett nyt tää pannaan nurin. Islanti ajettiin Atlantin valtamereen, jotta kellumaan jäisivät Amer, Elisa ja Saunalahti. Islannissahan ei edes syötäs paitsi sitä kalaa, mitä rannalta sais ongittua, ellei olis YK-rahoitusta. Suomen tyhmiltä jymäytetään varmaan meidän eläkerahatkin kun se sivistyksellinen elämän laajempi sielullisuus puuttuu. Näiltä investointipankkiirien majesteetilliset hahmot vie ihan tahtonsa mukaan. Hedgeurhot on erämiehiä. Ne ei s*****a harrasta pitsinnypläystä! Eläin sensijaan tyytyy annettuun eli sunnuntai elämään: se rupee kehräämään vatsa tyytyväisenä kermaa massussansa. Sille riittää hengissäpysyminen." Mikä Maailmaa Liikuttaa (Lehto-Kaven/Sjöstedt/Jakonen) Kansan Sivistystyön Liiton Lähiradion taajuudella 100,3 MHz torstaisin klo 16:00 pääkaupunkiseudulla.
Mies sohlaa ja säätää keittiössä.
Lapset, ruoka, talous, elämä, vaatteet, autot
Uusimmat uutiset pikavippien maailmasta. Tietoa pikavipeistä ja pikalainoista ja Suomen kattavin pikavippivertailu.
Blogi jossa keskustellaan yhdessä kasvuyrittäjyyteen liittyvistä haasteista. Www.offerium.fi palvelun toimitusjohtaja ja KoppiCatch yrityskiihdyttämön partneri Oskari Lehtonen alustaa keskusteluita omilla kokemuksillaan.
Lainoihin ja rahoituksen uutisista tiedottamiseen erikoistunut blogi.
Lainoihin ja rahoituksen uutisista tiedottamiseen erikoistunut blogi.
Nettiversio Saul von Bellin kirjoittamasta kirjasta: Tietoisuuden Laajentuminen - Tähtilapsen Perspektiivi Kun ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten päädyin tällaiseen korkeavärähteistä informaatiota ja uskomatonta “tähti” -tietoisuutta käsittelevään materiaaliin – olin kirjaimellisesti hämmentynyt. Miten meidän maassamme voikaan olla ihmisiä, jotka kykenevät näinkin selkeästi ja hienosti selittämään ja keräämään kaiken olennainen tietoisuutta ja ymmärrystä laajentavan informaation yhdeksi kokonaisuudeksi? Kirjan kirjoittaja innoitti monia henkisen polun kulkijoita,viisauden etsijöitä ja tietoisuudesta kiinnostuneita sieluja omalla polullaan kohti laajempaa ymmärrystä ja viisautta, sekä oman moniulotteisen sielunsa tuntemista. Ottakaamme jokainen tästä tärkeästä informaatiosta ja rohkeudesta mallia. Olemalla oma moniulotteinen itsemme, hyväksymällä toisemme ja rakastamalla kaikkea ympärillämme olevaa, kuljemme kohti todellista “valaistumista” ja muutamme tämän kollektiivisen todellisuuden luonnetta kaikille paremmaksi, tasapainoisemmaksi ja tasavertaisemmaksi. Jeesuksen sanoja lainaten, annan materiaalin ja energian virrata sinne missä sitä eniten tarvitaan. Love Your Neighbor as Yourself – Jesus
Parhaimmat pikavippipaikat esittelyssä
Ajatuksenvirtaa ajankohtaisista aiheista.
Luova maailma esittelee uusia, positiivisia ratkaisuja, asioita, tuotteita ja palveluita elämään!
Tämä blogi keskittyy ns. normaalille kansalaiselle soveltuviin hopeakolikoihin, jotka sisältävät hopeaa 50-92,5%. Eteviä sijoituskohteita ovat etenkin Suomalaiset juhlarahat, joita saa kätevästi ja edukkaasti (todella paljon alle spot eli maailmanmarkkinahinnan) esimerkiksi huuto.netistä, keltaisesta pörssistä, antiikkiliikkeistä ja silloin tällöin niitä voi löytää halvalla myös kirpputoreilta. Jokaisen kansalaisen elämää muuttava mahdollisuus on juuri nyt - maailmantalous taistelee totaalista uppoamista vastaan ja harvase päivä Illuminati eliittiin kuuluvat poliitikkomme valehtelevat meille talouden todellisesta tilasta: NWO-Illuminati propagandaa uutisissa: Taviksen ei tarvitse varautua euron hajoamiseen. Tiesitkö, että ainoastaan vain reilu 1% maailman miltei 7 miljardista ihmisestä omistaa 95% kaikesta maailmassa olevasta varallisuudesta ja sitä käytetään hallitsemaan suuria massoja. Miten tämä hallinta manifestoituu? Pääasiassa massamedian, politiikan ja erilaisten massalle suunnattujen uskomusjärjestelmien avulla. Näitä tahoja rahoittaa tuo 1%, jota voimme kutsua myös negatiiviseksi eliitiksi. Tämä johtaa siihen, että massalle kerrotaan mitä heidän halutaan tietävän, oli se sitten valhetta tai totuutta. Ikävä kyllä esimerkiksi virallisten tahojen kertomista uutisista suurin osa on negatiivista energiaa sisältävää ja pelkoa lietsovaa propagandaa. Suomen Illuminati - Hallituksen korruptio Olisiko meidänkin aika ottaa kansalaisina vastuu itsestämme ja valita meille sellaiset päättäjät, jotka oikeasti hoitavat meidän asioitamme kuten kuuluisi: By the People, For the People, With the People. Timo Soini presidentiksi ja rosvoeliitille kenkää. Nyt on aika turvata oma selusta ja tehdä elämänsä paras sijoitus - mikä se on? Hopeakolikot. Tähän blogiin on tulossa muutamia videoita, jotka selventävät miksi hopea on maailman paras sijoitus juuri nyt. Sitä ennen on hyvä tutkia sisarblogimme tarjontaa hopeasta: http://losportalos.blogspot.com/search/label/hopea. Etenkin nämä kirjoitukset ovat suositeltavia:
Blogi Internetistä ja sen käytöstä liiketoiminnassa.
Aloittelevan sijoittajan mielenkiintoinen blogi pyrkimyksestä kannattavaan sijoittamiseen tavoitellen vakaata tuottoa ja hyviä osinkoja.