Parolan asema
Parolan rautatieaseman remontointia perinteisin menetelmin sekä sisustamista sekoittaen tyylejä talonpoikaisesta, teolliseen ja vintageen. Myös paljon rakentelua ja tuunausta hyvin vaihtelevin materiaalein.
Avainsanaan kuuluu 58 blogia.
Parolan rautatieaseman remontointia perinteisin menetelmin sekä sisustamista sekoittaen tyylejä talonpoikaisesta, teolliseen ja vintageen. Myös paljon rakentelua ja tuunausta hyvin vaihtelevin materiaalein.
Elämää uudessa kodissa. Sisustusta, raksahommia ja lifestylepostauksia.
Tavoitteena oma koti KULLAN kallis! Meitä on kolme naista, yksi isompi ja kaksi vähän pienempää, vailla omaa tupaa. Vanhoja hurmaavia puutaloa on jo katsottu sillä silmällä, mutta sitä oikeaa ei ole tullut vastaan. Nyt vaakakuppi on kallistumassa rakennusprojektin suuntaan.
Olen 26- vuotias yhden prinsessan äiti, onnelisesti naimissa, talon rakentaja ja intohimoinen sisustaja. Talomme valmistuu maalaismaisemiin kuitenkin suhteellisen lähelle kaupungin hälyä ja sisustusliikkeitä.
Rintamamiestalon asukki.Tekee haaveistaan totta, kokkaa,leipoo,kutoo ja tuunaa sen minkä kerkiää. Lapsien (omien ja hoitolasten) sekä miehen säestyksellä.
Elämänmenon pohdiskelua, vanhan talon kunnostamista, ajatuksia, arjen askareita, koulumaailman vilskettä... Mitä milloinkin...
Rakennutamme omakotitalon Lahelaan. Blogin ajatuksena on toimia muistiinpanoina, rakennuspäiväkirjana, tiedotuskanavana yhteistyökumppaneille ja muille kiinnostuneille.
Talonrakennusprojektin eri vaiheet, ylä- ja alamäet.
Tarina tontin muuttumisesta Jemina Puutaloksi.
Lapikas, äiti ihminen joka rakastaa käsitöitä, sisustamista ja kaikkea kaunista, esittelee tekosiaan ja kertoilee elämästään. Näpertelee siis kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Elelee pienen tytön ja miehensä kanssa vanhassa talossa, jossa ei eletä hetkeäkään ilman vasaran naputusta tai maalin tuoksua..and we love it!
Ajatuksia ja tapahtumia meidän perheen kivitalon rakennusprojektin ajalta.
Omakotitalo Vantaalle.
Kertomus DesignTalon rakentamisesta Vesilahdelle.
1947 rakennetun hirsirunkoisen talon remontointia.
Kaksi talonrakennuksen amatööriä remontoivat 40-luvun puutaloa uuteen uskoon vanhaa kunnioittaen.
Kirjoituksia talonrakennusprojektista
Oman kodin rakennusprojekti.
Rakentajaperheen arkea. Viisi henkinen perhe rakentaa itse omannäköistä kotiaan, aikuistenoikeasti itse. Kokopäivätyöt ja kolme reilusti alle kouluikäistä tekevät projektista suhteellisen haasteellisen. Suosimme valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja ;) Tiffany- ja lyijylasitöitä, ledejä siellä sun täällä, rikottuja laattoja, uutta vanhan ja kulahtaneen näköistä pintaa, niistä on meidän koti tehty :) Toiveissa päästä joskus uuteen kotiin...
Rakennusprojekti: Muuttovalmis Helmitalon 1,5krs Sulohelmi Nokialle. Rakennus aloitettu syksyllä 2009 ja muuttopäivä 30.9.2010. Blogissa seurataan valmistalon rakentajan arkea ja töiden edistymistä.
Alamme rakentamaan omakotitaloa Kirkkonummelle kesällä. Tarkoitus olisi rakentaa betonielementtitalo, joka eristetään tyhjiöeristeillä. Muutenkin olen sen verran propellihattu, että tullemme varmaan kokeilemaan muitakin uudehkoja ratkaisuja.