Mennään taksilla!
Ajan harrastukseksi joutoaikoina taksia. Muiden taksiblogeja luettuani päätin alkaa itsekin sellaista kirjoittaa, kun tuolla taksin ratissa tulee kuitenkin kaikenlaista kummallista mieleen.
Avainsanaan kuuluu 12 blogia.
Ajan harrastukseksi joutoaikoina taksia. Muiden taksiblogeja luettuani päätin alkaa itsekin sellaista kirjoittaa, kun tuolla taksin ratissa tulee kuitenkin kaikenlaista kummallista mieleen.
Päivitetty 31. toukokuuta 2010 klo 01:25
Ensin oli Taksikuski, sitten Entinen Taksikuski ja nyt Entinen Taksikuski Thaimaassa
Päivitetty 11. toukokuuta 2012 klo 22:04
Taksia ajaessa kuulee, näkee ja kokee kaikenlaista. Tässä muutamia välähdyksiä niistä.
Päivitetty 20. huhtikuuta 2010 klo 07:53
Nuoren ja tuoreen kuljettajan taksiblogi. Kaikki asiakkaat eivät aina ole mukavia eikä "asiakas on aina oikeassa" pidä aina paikkaansa. Mukaviakin matkustajia löytyy ja tämä blogi käsittelee sekä niitä ikäviä, että mukavia asiakkaita.
Päivitetty 22. maaliskuuta 2011 klo 02:29
Tänne tulee kertomuksia ja tarinoita stadilaiselta taksikuskilta niin työstä ja joskus ehkä sen ulkopuolelta
Päivitetty 5. huhtikuuta 2008 klo 00:58
Helsinkiläisen taksikuskin mietteitä ja tarinoita.
Päivitetty 1. kesäkuuta 2008 klo 15:48
Kannanottoa matkailusta, maailmanmenosta ja sen vierestä.
Päivitetty 3. tammikuuta 2012 klo 15:09
Yksinäinen suhari jakaa työn iloja ja vitutuksen aiheita muillekin. Paikkakuntana toimii pääkaupunkiseutu ja taksarin hommia olen tehnyt vuoden verran.
Päivitetty 30. heinäkuuta 2011 klo 15:06
Me jotka demitämme oikein mielellämme ja taistelemme kalliomursuja vastaan päätimmme perustaa blogin ja tässä se nyt on.
Päivitetty 7. kesäkuuta 2010 klo 22:39
Taksikuskin huomioita vähän kaikesta.
Päivitetty 14. marraskuuta 2011 klo 22:21
Ai penkki liian edessä, miksikö? Pääset nopeammin perille.
Päivitetty 23. toukokuuta 2012 klo 04:39
